Kahden kotimaan Babajoun perhe

Ruotsalaiset pitivät kovasti kolmeosaisesta minisarjasta Babajoun perhe (Familjen Babajou). Eikä ihme. Tarina on mielenkiintoinen ja koskettava. Minisarja perustuu jossain määrin ohjaaja-käsikirjoittaja Baker Karimin omaan elämään.

Kansankodissa eletään vuotta 1979. Babajoun perhe muutti aikoinaan Ruotsiin, koska kotimaata Ugandaa johti hullu diktaattori Idi Amin. Kun Idi Amin joutuu luopumaan vallasta, Babajoun perhe voisi palata kotimaahansa.

Isä olisi valmis lähtemään Ugandaan heti. Muut perheenjäsenet, äiti ja neljä lasta, eivät ole yhtä varmoja asiasta.

Babajoun perhe
TV1 klo 21.00

Reinikaiseen ei kyllästytä

Jos Tankki täyteen on maailman suomalaisin tv-sarja, Reinikainen on sitten tamperelaisin. Reinikaisen 15 jaksoa on nähty moneen kertaan, mutta kansa ei saa siitä tarpeekseen. Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen käsikirjoittamaa klassikko nähtiin ensimmäistä kertaa vuosina 1982-1983.

Poliisi Artturi Sakari Reinikaisen ( Tenho Saurén) sai haluamansa siirron Tampereelle. Kaupungissakin mukavan ja rehdin Reinikaisen maalaisjärki toimii mainiosti. Reinikaisen työtovereista on jäänyt erityisesti mieleen ylikomisario Rautakallio ( Esko Roine), joka välttää työpaineet jättämällä työt tekemättä.

Toki sarja on nykysilmin katsottuna hidastempoinen. Huumori lähtee henkilöhahmoista ja tilannekomediasta, ei vitsailusta. Reinikainen on yhä sympaattista seurattavaa.

Reinikainen
TV2 klo 20.30

Rikos voi hyvin Skotlannissa

Komisario John Rebus tekee paluun, tosin vain uusintana. Rebus on skottikirjailija Ian Rankinin luoma hahmo. Tapahtumien keskipiste on Edinburgh. FST5 uusii sarjan 15:stä jaksosta kymmenen jälkimmäistä, eli ne, joissa Rebusta esittää Ken Stott.

Poliisikonkari Rebus on katujen lait tunteva kova jätkä, joka ymmärtää huoria ja rikollisia. Nuori ja kunnianhimoinen työpari Siobhan Clarke ( Claire Price) on melkein anti-Rebus. Aloitusjaksossa tohtori Devlin löytyy kuolleena. Rikospaikalla on pieni arkku ja hymyilevä nukke.

Rebus
FST5 klo 22.10

Vanhan ja uuden taistelu Venäjästä

Neliosainen Isät ja pojat on venäläisen kirjailijan Ivan Turgenevin modernistisen romaanin pohjalta sovitettu tv-sarja. 1800-luvun Venäjää sävytti kiihkeä kahtiajakautuminen. Isät edustivat pysähtyneisyyttä. Heidän poikansa olivat uusien tuoreiden aatteiden vietävinä.

Tapahtumien keskellä on voimakastahtoinen Jevgeni Bazorov, joka kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen ja hallinnon. Kiihkeiden nuorten miesten mielestä vallitseva yhteiskuntajärjestys on huono, ja se on korvattava uudella.

Sarja on esitetty viimeksi joulukuussa 2010.

Isät ja pojat
Yle Teema klo 19.00

Inkerinmaasta Suomenmaahan

Ulkolinjan Neuvostoliiton loppu -sarja esittelee Neuvostoliitosta ja Baltiasta vuonna 1991 tehtyjä reportaaseja. Poikkeuksena sarjan aloittaa Jyrki Lindströmin ohjaama Inkerinmaa, joka valmistui jo 1989.

Inkeriläisten paluumuutto Suomeen alkoi vuonna 1990 presidentti Mauno Koiviston sanoista. Suomeen on tullut tähän mennessä noin 30 000 inkeriläistä paluumuuttajaa ja heidän perheenjäsentään.

Ulkolinja: Inkerinmaa
TV1 klo 22.00

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.