Kahdentoista minuutin sisään kaksi historiallista kuvaa – elämän ja kuoleman taistelut kaislikossa

Suomussalmi 12.5.

Aurinkoinen kevätpäivä alkaa kääntyä iltapäivään ja on aika siirtyä piilokojuille karhujen seuraan.

Tukikohdan pihalla on vielä paksusti lunta, vaikka aurinko paistaa lähes täydeltä terältä. Yhtäkkiä joku huomaa hangella liikettä. Lumella on kaksi sammakkoa. Kuumien keväisten tunteiden leimutessa ei viileäkään alusta riitä latistamaan kiihkeää tunnelmaa. Koiras on havainnut kutupaikalle matkaavan naaraan ja käynyt heti tuumasta toimeen.

Pariskunta komeilee paljaalla hangella. Neito on sulhoaan hieman kookkaampi ja sen kurkku on ruskean ja valkoisen kirjoma. Koiraan kurkku on hohtavan valkoinen ja pullistuu siten näyttävästi kurnuttaessa.

Kuvaamme porukalla pariskuntaa hetken ja jatkamme sitten tahoillemme. Kuvassa on huima kontrasti kylmän lumen ja lämpimien tunteiden välillä, yksi vuoden kohokohtia.

Paimio 22.5.

Lämmin alkukesän päivä. Korvissa soi vihersammakoiden huumaava kevätsoidin. Turhaa ei lajin aiempi nimi ollut mölysammakko. Koiraiden yhtyessä värisevään kaanoniin, lähtee joukkiosta noin 120 desibeliä. Korvatulpille olisi käyttöä.

Vihersammakoiden kurnutus on kuuluvaa touhua, sillä niillä on tavallisen sammakon yhden kurkkupussin sijaan kaksi poskipussia. Koiraan kurnuttaessa, tai pikemminkin mölytessä, poskista ilmestyy kaksi ilmapalloa.

Tavoitteena oli saada kuva täysin ja symmetrisesti pullistuneista poskipusseista. Etsimessä on yksi sammakko valmiina, nyt vain sen pitää innostua ääntelemään. Helpoimmin se tapahtuu jonkun toisen koiraan aloittaessa...

Hetkessä kaikki koiraat yhtyvät huutoon, jotta mahdollinen naaras ei vain pääse livahtamaan ohi vahingossakaan. Monta minuuttia tätä ei tarvinnut odottaa. Tunnissa pääsin yrittämään haluamaani kuvaa useampaan otteeseen ja tällä kertaa oli onni myötä.

 

Sama paikka kuin edellä vähän myöhemmin eli kello 11.19.

Vihersammakot viihtyvät pienessä lammikossa. Vastarannan heinikko kahisee ja rantavedessä moskahtaa.

Katson äänen suuntaan ja hätkähdän vaistomaisesti. Lammen pintaa kiitää uiva kyy. Käärme vaikuttaa aivan kuin liitävän veden pintakalvolla, samalla kun se kurottaa päätään ylös nähdäkseen paremmin eteensä.

Oma toiminta lähtee selkäytimestä. Kamera kohti käärmettä ja laukaisin pohjaan. Kamera raksuttaa 13 sekuntia ja kuvia kertyy parikymmentä. Joukkoon mahtuu muutama oikeinkin tarkentunu ruutu.

Täysin yllättävä tilanne, josta sain talteen jotain muutakin kuin muistikuvia. Kahdentoista minuutin sisään tuli kaksi kuvaa, joita en välttämättä olisi uskonut koskaan saavani. Ehkä viikon harjoitteluni ulkosaaristossa oli herkistänyt refleksejä.

 

Toivakka 31.5.

Upea kesäpäivä kello 12.59. Yritän saada karvaukonkorentoa kuvaan. Paikalla on muutamia koiraita, mutta ne eivät malta laskeutua.

Siirryn kortteikon reunaan kyttäämään. Kohta vesirajassa liikkuu jotain ruskeaa. Kurotan liikettä kohti ja näen suurimman koskaan kohtaamani hämähäkin. Isorantuli on kunnioitusta herättävä näky. Kokoa otuksella jalkojen kärkivälillä mitattuna on ainakin seitsemän senttiä. Eläimeltä vie useita vuosia saavuttaa tämä koko.

Vaihdan hieman asentoa ja hämähäkki ottaa jalat alleen. Tunnin päästä löydän sen uudestaan. Nyt se on tappanut kortteikosta löytämänsä ja itseään suuremman karvaukonkorennon. Hurja ulkonäkö ei siis ole pelkää sattumaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .