Karaokepub Resinan uudistus alkaa tästä lankkukasasta – johtoajatuksena on entisajan junan ravintolavaunun tunnelma

Vanhalla rautatieasemalla Keskustassa toimiva karaokepub Resina uudistuu lattiasta kattoon.

Ravintoloitsija Petro Leppänen ei päästänyt itseään kalustehankinnoissa aivan helpolla. Sen sijaan, että hän olisi marssinut hakemaan pöydät, istuimet ja tiskin valmiina kaupan hyllyltä, hän päätti teettää ne pitkästä tavarasta.

– Pubin pitää uudistua. Kyllähän ihmisten mielenkiinto aina herää, kun tulee jotakin uutta. Nykyiset kalusteet ovat vähän sieltä ja täältä ja niitä on korjailtu liimaamalla ja ruuvaamalla. Nyt haetaan yhtenäistä linjaa ja kalusteita, jotka eivät nitku ja natku, Leppänen taustoittaa.

 

Pitkä tavara odotti toukokuun lopussa vuoroaan puusepänverstas Puustikin tiloissa Tikkakoskella. Kasassa oli eri vahvuisia lankkuja: kakkosnelosta, kakkoskutosta, kakkoskasia...

Nelosneloset parrut oli korvamerkitty pöydänjalkoihin. Nelosnelonen tarkoittaa, että vahvuus on 4 x 4 tuumaa.

Järeydellä vältetään kestävyysvaje. Leppänen tietää kokemuksesta, että ravintolakalusteet joutuvat (tai pääsevät) kovaan kuormitukseen.

– Meillä käy viikonloppuisin se parisataa ihmistä illassa, ja kalusteet ovat kokoaikaisessa käytössä. Meidän nykyiset ovat kevyitä ja helposti liikuteltavia. Nyt haetaan myös sitä, että ne pysyisivät paikoillaan.

Puustikin puoleen Leppänen kääntyi nähtyään sen tekemiä täyspuisia ravintolakalusteita Bar Explosivessa Jyväskylässä ja Gastrobar Wanhassa Krouvissa Raumalla.

Valinta on kannanotto keskisuomalaisen käsityön puolesta ja kertakäyttökulttuuria vastaan.

Puustikki on hankkinut puutavaran Kouhian sahalta Korpilahdelta.

Kalusteilla on Leppäsen mukaan tärkeä osuutensa ravintolan viihtyisyydessä.

– Kalusteet tuovat ravintolaan oman tunnelmansa. Me toimitaan vanhassa rakennuksessa, joka on puuta. Ei sinne oikein sovi metallipöydät. Tärkeää on myös paikallisuus, Leppänen sanoo.

 

Karaokepub Resina jatkaa kesän yli vanhaan malliin. Kalusteet ja ravintolasali uusitaan syksyllä, ja silloin hanat suljetaan toviksi. Tiski vaihdetaan ensi talvena.

Tulevan sisustuksen ovat suunnitelleet Puustikin yrittäjä, huonekaluartesaani Jarkko Pilvinen, ja ravintoloitsija Leppänen.

– Kalusteista tulee rustiikkisia ja rouheita, mutta rouheudesta huolimatta viimeisteltyjä, Pilvinen kertoo.

Sisustuksessa on hänen mukaansa ollut johtoajatuksena ”entisajan junan ravintolavaunun meininki”.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .