Karhunpennut nukkumakavereina, ahma sylissä, traagisia hetkiä – Hannu Halmesmäellä on kokemuksia jaettavaksi asti

Vaikka ajat ovat olleet välillä kovia, maailmalta Viitasaarelle aina palannut Hannu Halmesmäki ei vaihtaisi mitään pois.

Karhunpennut nukkumakavereina ja elokuvatähdeksi myyty Cassius-ahma sylissä leikkimässä. 70 vuotta 14. elokuuta täyttävä Hannu Halmesmäki on nähnyt paljon ja kertoo kokemuksistaan elävästi.

– Paljon olen saanut kokea, uskoisin, että kukaan ei enempää, Halmesmäki pohtii.

Myös 1950-luvun Viitasaari on tarkasti mielessä. Nykyinen Hotelli Pihkurin ranta-alue oli 1950-luvulla pappilan ranta, jossa Halmesmäki lapsuudessaan vietti kesät.

– Oli kivaa ja kavereita, se oli hienoa aikaa, muistelee Halmesmäki kuvataulusta paikkoja osoittaen.

Hannu Halmesmäen isä Heikki Halmesmäki oli Viitasaaren seurakunnan kappalainen ja muutenkin näkyvä persoona.

Paikallislehti Viitasaaren Seudun toisena päätoimittajana ja kustantajana menestyksekkäästi toiminut Heikki Halmesmäki myi lehden Keskisuomalainen Oyj:n edeltäjälle vuonna 1944.

Hän jatkoi lehteen kirjoittamista uudenkin omistajan aikana ja myös Hannu Halmesmäki ehti osallistua julkaisuprosessiin.

– Jo ennen kouluikää vein Seutuun isän kirjoituksia ja sain siitä juoksupalkkaa.

Heikki Halmesmäki kirjoitti ylös myös muun muassa Viitasaaren historiaa. Hannu Halmesmäki uskoo, että hänen kiinnostuksensa asioiden seuraamiseen on perintöä.

– Sieltä lapsuudesta se tarttui jo, isä seurasi asioita tarkasti ja laittoi ne muistiin, niitä julkaistiin esimerkiksi Suomen Luonto -vuosikirjassa.

Perheen tie vei Lappiin Pelkosenniemelle, josta löytyi hyvin uusia kavereita. Kaikki muuttui, kun isä Heikki Halmesmäki menehtyi jo keväällä 1959.

– Lapsuus loppui siihen, Hannu Halmesmäki toteaa.

Perhe palasi Viitasaarelle, jonne Hannu Halmesmäki palasi myös armeijan ja merkonomiopintojen jälkeen. Kuntapolitiikkaankin hän ehti osallistua kokoomuksen riveissä ensin varajäsenenä, sitten valtuutettuna.

Nuorena alkanut työura vei Halmesmäen 1980-luvulla avioeron jälkeen muualle Suomeen ja sitten ulkomaille erilaisiin maanrakennusalan urakoihin, välillä kauaksikin. Ulkomailla ura urkeni saksalaisen Matthäi Bauunternehmenin kautta vuonna 1995.

– Siellä sain oppia ja opettaa, mitä ovat edelsplitit, mikromurskeet ja rouheet yhdeksästä eri kivien väristä.

Keikkatöissä työmaat vaihtuivat tiheään, mutta Viitasaarelle Halmesmäki palasi vuonna 2001.

Eläkkeelläkin puhelin soi edelleen ohjeiden perään. Työelämän jäljet näkyvät myös asenteessa.

– Kun työkseen etsi virheitä, se on jäänyt päälle, samoin se, että asioista on tottunut sanomaan suoraan.

Kolmen lapsen isän elämään työkuviot vaikuttivat ratkaisevasti, kun perhetilanne oli muuttunut eron myötä.

– Kaikkein eniten kaipaan yhä sitä, että olisin ollut lapsilleni parempi isä. Kun oli lähdettävä muualle töihin, niin suhteet kärsivät paljon.

Vanhimman lapsensa Johanna Vuorenmaan kanssa Halmesmäki kävi tilannetta läpi televisiossa Valokuvan voimaa -dokumenttisarjassa.

– Se oli hieno juttu, ja lähensi meitä paljon. Sen ansiosta myös lapsenlapseni Metsäkukka tuli elämääni.

1990-luvun puolivälissä Halmesmäki kertoo kaikkea olleen liikaa. Silloin kuolivat äiti, lasten äiti ja appi, poika oli onnettomuudessa. Sitten Halmesmäkeä itseään kohtasi tappoyritys.

– Lyhenin lannerangastani monta senttiä, mutta elän yhä.

Kaikesta huolimatta viitasaarelainen Hannu Halmesmäki ei jossittele menneisyyden tapahtumia.

– Mitään en silti vaihtaisi pois, kolmessa maanosassa olen saanut olla töissä ja tullut asiantuntijaksi kivenpienimisessä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .