Kentin komea paluu

Kent

Helsingin Areenalla

7.3.2010

Kentin piti esiintyä alunperin Suomessa jo viime perjantaina, mutta orkesterin soittopelejä ja lavarakennelmia Tukholmasta kuljettanut laiva juuttui jäihin monen muun aluksen kanssa. Kovin moni katsoja ei ollut tainnut soittopäivän vaihtumisesta huolimatta keikkalippuaan palauttaa, sillä Areena oli yläkatsomoita lukuunottamatta aivan täynnä. Tätä voidaan jo pitää pienenä ihmeenä, sillä eihän Kent ole enää vuosiin ollut mitenkään trendikäs bändi. Sen lisäksi se on ravannut viime vuosina maassamme varsinkin festareilla kyllästymiseen asti.

Kentin esiintymisiä on aina vaivannut tietynlainen värittömyys, eikä se ole ikinä vakuuttanut livetilanteessa. Oli sitten kyseessä keikka klubilla, festareilla tai akustinen veto Stockmannin levyosastolla vuonna 1997, niin bändi on aina ollut lähinnä tylsä. Levyilläänhän se on aina ollut hyvä ja välillä jopa loistava. Tänä iltana bändi todisti, että ainoa oikea esiintymispaikka sille on massiivisen hallin lava.

Ilman korvatulppia

Viime levyillään soundiaan elektronisempaan suuntaan hionut orkesteri haluaa selvästi olla Pohjoismaiden Depeche Mode. Kentin ulosanti on edelleen kitaravoittoisempaa kuin konepopin jättiläisten. Massiiviset lavarakennelmat, taustakankaat ja komea valoshow sopivat silti orkesterin nykylinjaan. Laulaja Joakim Bergin lavaesiintyminen on myös parantunut ja hänestä on kehittynyt kunnon showmies.

Suurin ihmetyksen aihe oli kuitenkin se, että bändi oli onnistunut kasaamaan loistavan settilistan, jolla ei ollut juuri ollenkaan biisejä 90-luvun albumeilta. Läpimurtolevy Isolalta soitettiin vain OWC ja Hagnesta Hilliltä Music Non Stop. Siinä kaikki. Tämä todistaa kuitenkin sen, että viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistut levyt sisältävät myös huippubiisejä.

Soundit olivat heti alusta asti täysin kohdillaan, ja varsinkin matalat konebassot kuulostivat mukavilta. Kitarat erottuivat hyvin, ja kerrankin pystyi hallikeikalla olemaan ilman korvatulppia, vaikka musiikki todella lujaa tulikin. Varsinainen setti päättyi lähes tuplatemmolla soitettuun Dom Andraan, joka moisena tanssijytkeenä oli vielä alkuperäistäkin parempi. Kolmen biisin encore-osuuden viimeisenä kuultiin massiivinen Mannen I Den Vita Hatten. Tällä keikalla bändi todisti olevansa elämänsä vedossa ja synkistelypoppinsa olevan edelleenkin relevanttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.