Keskisuomalaissensaatio esiintyi Ranskassa, katso koko konsertti

Tänä vuonna ilmiömäiseen kansainväliseen suosioon noussut Steve'n'Seagulls soitti viikonloppuna Ranskan Rennesissä järjestetyillä Trans Musicales 2015 -festivaaleilla hurmioituneen yleisön edessä.

Reilun tunnin pituinen konsertti on nyt nähtävissä kokonaisuudessaan täällä.

Jyväskyläläisbändi on kiertänyt tänä vuonna kotimaansa lisäksi muun muassa Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Saksan jättimäisillä Wacken-heavyfestivaaleilla yhtye esiintyi neljänä päivänä.

Yhdysvaltojen Coloradossa puolestaan 21. syyskuuta on jatkossa Steve'n'Seagulls-päivä. Päivän julistanut Coloradon kuvernööri John Hickenlooper halusi kunnioittaa suomalaisbändin ainutlaatuista musiikkityyliä, joka on noussut suureen suosioon myös Coloradossa. Bändille luovutettiin kunniakirja kiertueen yhteydessä Denverin parlamenttitalossa syyskuussa.

Yhtyeen punaniskahenkisiä versioita rockklassikoista sisältävä esikoisalbumi Farm Machine nousi toukokuussa kolmanneksi Yhdysvalloissa Billboard Bluegrass -albumilistalla.

Steve'n'Seagullsin videoita on katsottu Youtubessa yli 30 miljoonaa kertaa.

Orkesteri esiintyy Jyväskylän Tanssisali Lutakossa perjantaina 18. joulukuuta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .