Keskiviikon 24.10. elokuvat

The Stepfather

Tämä tuoreempi The Stepfather (2009) perustuu Väkivallan vihollisen kirjoittaneen Brian Garfieldin ja parin muun kirjoittajan vuonna 1987 laatimaan tarinaan, jonka pohjalta filmattiin myös alkuperäinen The Stepfather (1987).

David Harris (Dylan Walsh) on ympäri Yhdysvaltoja kiertävä sarjamurhaaja. Hän tapaa ruokakaupassa kolmen lapsen äidin Susanin ja kohta suunnitellaan häitä.

Perheen vanhin lapsi tulee kotiin ja haistaa palaneen käryä. Juoni on liian yllätyksetön, eikä se vie mennessään. Katsojalle kerrotaan liikaa, jotta mysteeri säilyisi. Kaiken hyvän päälle ohjaaja Nelson McCormick leikittelee kliseillä. Alkuperäinen vie voiton, eikä aivan kaikkea kannattaisi filmata uusiksi.

Miljonäärimonni

Miljonäärimonni (1953) on sotilasfarssi varakkaasta nuorukaisesta, joka yrittää elää herroiksi myös alokkaana. Komediallisesti elokuva ei ole kovin kummoinen, mutta sotilaspropaganda on onnistunutta. Pääosaa esittävää Lasse Pöystiä harmittaa, kun hän joutuu kapiaisten syyniin.

Takeshis’

Takeshi Kitano on japanilainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja paljon muuta. Hänet tunnetaan myös nimellä Beat Takeshi.

Kitanon elokuvat kertovat yleensä gangstereista tai virkavallasta. Elokuvassa Takeshis’ (2005) pohditaan kuitenkin kaksoisolentoteemaa ja julkisuutta. Kitanon nimi tarkoittaa joissakin piireissä laatua, mutta ohjaajan suosio rajoittuu länsimaissa osin kulttipiireihin.

Draamakomedia (?) ei nouse ohjaajan muiden elokuvien tasolle. Elokuva on trilogian ensimmäinen osa.