Kirpparit ovat cd-rakastajan paratiisi – sitkeä levydiggari löytää tänä päivänä suosikkinsa jopa parilla eurolla

Suoratoistopalvelut, konmaritus ja vinyylin paluu ovat tehneet mielenkiintoisen palveluksen kuluttajille.

Minulle ja kaltaisilleni musiikinkuuntelijoille on koittanut kirpputoreilla ihanneajat.

Suoratoistopalvelujen kuten Spotifyn suosio on yksi syy siihen, miksi ihmiset haluavat pikkurahalla eroon cd-levyistä, joita minä puolestani himoitsen.

Compact disc oli hohdokkain formaatti ysärin alussa, jolloin aloin ostaa äänitteitä, eikä se hohto ole himmentynyt silmissäni miksikään. Monen muun mielestä on. Musiikkituottajat ry:n tilastojen mukaan Suomessa myytiin viime vuonna uutena enää alle 900 000 cd:tä, kun huippukaudella tämän vuosituhannen alussa päästiin useasti yli 8,5 miljoonaan.

Aika monet niistä silloisista kuumista uutuuksista on nyt heivattu secondhandiin. Lähden tekemään löytöjä itsepalvelukirppiksille:

Vaajapörssissä Vaajakoskella heti ensimmäisenä vastaan tulevalla pöydällä on minulle aarreaitta: kymmeniä ceedeitä.

Läjässä on kiekkoja, jollaisista maksettiin aikoinaan Airon Musiikissa, Anttilan Top Tenissä ja Free Record Shopissa 99–119 markkaa kappale. Sokoksella jopa yli 130.

Nyt näiden levyjen hinta käytettynä on kahdesta neljään euroa. Päivän ensimmäinen ostokseni on Ismo Alanko Säätiön Pulu 2,80 eurolla, kunto hyvä. Minulla on albumi ennestäänkin, mutta se pätkii. Suoratoistelija ei kärsi naarmuista, mutta esineessä on mielestäni sitä jotakin. Olkoon asenteeni kuinka muovikautinen tahansa.

Ilahdun, kun löydän J. Karjalainen Electric Saunan Valtatien eurolla, mutta kun tutustun siihen lähemmin, petyn. Kotelossa onkin Melkein vieraissa – Tribuutti Leevi and the Leavingsille.

J. Karjalainen kiusaa minua myös Keskustan Kirppiksellä Asema-aukiolla. Villejä lupiineja -levy maksaisi vain 1,50, mutta näinköhän se soisi virheettömästi?

Vaikuttaa olevan siinä rajoilla, onko levy saanut liikaa osumaa. Päätän ottaa riskin ja nappaan levyn kainalooni. Pari hyllyvälikköä käveltyäni tunnistan olossani ostokrapulan oireita, vaikka en ole vielä edes ostanut levyä. Palautan sen omalle paikalleen.

Toni Braxtonin Secrets voitti aikoinaan Vuoden pop-albumin Grammy-palkinnon, ja levyn biiseistä Un-Break My Heart oli kansainvälinen jättihitti. Nyt ne meriitit eivät paljon paina. Levyn nimittäin saisi 0,80 eurolla.

Kirpparilla.fissä Seppälänkankaalla isken ensimmäisenä silmäni Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen Kylmään tilaan.

Kauppoja ei kuitenkaan synny, sillä 4,50 euron pyynti ylittää jonkin pääni sisäisen kipurajan. Kuinka vähän olenkaan valmis maksamaan musiikista kirppiksellä.

Irinan kokoelmassa Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista on hyviä biisejä ja hintakin (2,90) kohdallaan, mutta hypistelyksi jää tämäkin. Tuntuu, että Irina ei näyttäisi levyhyllyssä minulta.

Spotifyn käyttäjä ei mieti moisia.

Vastaan tulee päivän kolmas Anssi Kelan Nummela. Hintahaitari on ollut 12,50 euroa. Painosmäärä aikoinaan oli iso.

Päivän toinen ostokseni on 0,50 euron pilkkahinnalla Apocalyptican tuplakokoelma Amplified – A Decade of Reinventing the Cello.

Striimausvillitys on osunut ajallisesti yksiin erään sisustustrendin kanssa. Cd-levyt on helppo konmarittaa, kun itse musiikki kuitenkin löytyy helposti kännykästä.

Lusikkansa sopassa on myös lp-levyjen uudella tulemisella. Ja toki levyjä on kierrossa ihan vain siksikin, että musiikkimaku elää.

Mahdoton sanoa, mistä syystä Kirrissä kirpputori Silinterissä on myytävänä Sir Elwoodin hiljaisten värien Pyhää kamaa. Ostan sen 1,00 eurolla. Aion kuunnella sitä kotona ja autossa. Kannettavaa cd-soitinta minulla ei enää ole.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .