Kolme kertaa Atlantin yli seilannut isoisän taskukello käy yhä

Jyväskyläläisen Helena Lindholmin piirongin laatikossa on hänen rakkain esineensä. Se on isoisän taskukello, jolla on kerrottavanaan mielenkiintoinen tarina niiltä ajoilta, kun tuhannet rohkeat suomalaisnuoret lähtivät etsimään työtä ja toimeentuloa Atlantin taakse.

– Isoisäni Ferdinand Taipale lähti 1900-luvun alussa Virroilta siirtolaiseksi Amerikkaan, Minnesotan osavaltioon. Siirtolaisia lähti tuohon aikaan paljon. Ehkä isoisällä siinteli Amerikan taalat silmissä, mutta todellinen syy oli, että hän lähti pakoon kolme vuotta kestävää Venäjän suuriruhtinaskunnan sotaväkeä, Lindholm kertoo.

Ferdinand pääsi töihin kutomotehtaaseen. Heti ensimmäisistä ansioistaan hän osti "kultaisen" taskukellonsa, nuorten miesten unelman.

– Se oli komea ja yleensä siihen kuului näyttävät kellonvitjat. Kello oli käytännöllinen sen ajan töissä, tehtaassa, hiilikaivoksella ja tukkimetsässä. Heikot rannekellot eivät olisi kestäneet kolhuja.

Ferdinandin kello on Lindholmin mukaan tyypillinen Amerikan kultakello siirtolaisvuosilta. Se on nupista vedettävä, mekaaninen jousivetoinen kello. Koneisto on kahdessa tasossa kellokansien välissä.

– Kun avaa takakannen, voi lukea sieltä seuraavat kaiverrukset: Illinois Watch Company ja Philadelphia Watch Case Company. Ne olivat 1870-luvulla Yhdysvalloissa taskukellojen suurvalmistajia.

 

Ferdinand tapasi Minnesotassa Haapavedeltä tulleen siirtolaistytön ja he avioituivat 6.4.1907. Amerikassa ei leipä tainnut sittenkään olla leveää, vai alkoiko koti-ikävä vaivata, mutta nuoripari muutti takaisin Suomeen Anna-vaimon kotipitäjään parin vuoden päästä.

Olot olivat kuitenkin huonot, ja Ferdinand lähti yksin takaisin Amerikkaan 1912. Hän ja perhe eivät enää koskaan nähneet toisiaan.

– Ferdinandin vaimo eli isoäitini jäi kahden pienen pojan kanssa Haapavedelle. Isäni oli tuolloin yksivuotias ja hänen veljensä nelivuotias. Muutaman vuoden päästä Ferdinand kuoli Amerikassa keuhkokuumeeseen.

Anna kuoli myös nuorena. Pojat olivat vasta 10- ja 13-vuotiaita, kun he jäivät täysorvoiksi. Huutolaislapsia heistä ei tullut, sillä eräs sukulainen otti pojat kasvatettavakseen.

Ferdinandin kuoltua ainoana Amerikan-perintönä Atlantin yli tuli taskukello.

– Se annettiin vanhemmalle pojalle muistona isästä. Kylän pojatkin kävivät kuulemma kelloa ihailemassa.

Veljekset lähtivät talvisotaan, vanhemmalla veljellä oli kello mukanaan. Hän kaatui Uhtualla 1940. Rintamalta palautettiin jäämistönä lompakko ja taskukello.

– Isäni peri kellon ja se käydä raksutteli hänen taskussaan yli 30 vuotta. Nyt kello on minulla piirongin laatikossa ja sen joskus perinee jälkipolvet. Se käy yhä, kunhan muistaa vetää sen. Tosin se käy omaa aikaansa, mutta se sallittakoon tälle yli 100-vuotiaalle vanhukselle, kolme kertaa Atlantin yli kulkeneelle ja sodan melskeetkin nähneelle, Helena Lindholm sanoo.

Onko sinulla jokin esine, jolla on kiinnostava tarina? Kerro se meille. Lähetä vinkki osoitteeseen tanaan@keskisuomalainen.fi tai Tänään, PL 159, 40101 Jyväskylä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .