Kolumni: Haaveet kaatuu ja vaihtuu

Jos pitäisi valita eniten elämään vaikuttanut kirjallinen teos, minulla se olisi Aku Ankka. 1960-luvulla lapsilla ei ollut kovin paljoa virikkeitä, televisiokanaviakin oli vain yksi. Joka keskiviikko heittolaatikkoon paukahtanut sarjakuvalehti edusti Kainuun perukoilla harvoja tuulahduksia suuresta maailmasta. Akusta oppi jo pienenä, mikä on amfora, Alaska, höyryurut ja Vesuvius.

Alitajuntaan lienee painunut jo varhain tarina Akusta radion tietokilpailussa. Hän oli opetellut ulkoa järisyttävän pitkän vastauksen kysymykseen ”Montako sangollista vettä virtaa joka päivä Ankkalinnan kanavan kautta”. Ihme tapahtui, tuo kysyttiin, ja ankka luetteli sangolleen oikean vastauksen. Lukijan kauhuksi hän kuitenkin sekosi ja valitsi palkinnokseen rahatynnyrin sijaan lasten kolmipyörän.

Ehkä tuosta harmituksesta johtuen olen koko aikuisikäni tunkenut mukaan television tietovisoihin. Tuorein koitos, toukokuussa nauhoitettu Jahti, esitettiin toissapäivänä. Ohjelman nähneet tietävät, että kolmihenkinen joukkueemme onnistui voittamaan pienen läjän tuhatlappusia.

 

Palkkiopäivänä teki mieli hankkia jotain kivaa ennen kuin rahat hupenisivat jokapäiväiseen elämään. Mutta mitä, kun sienikorejakin on jo kaksin kappalein. Ehkä kolmipyörä?

Mieleeni juolahti tarkistaa, mitä maksavat käytetyt maastoautot. Olen sellaisesta haaveillut jo vuosia. Pikkuautolla sienestäminen on tuskien taival, kun kivet kolkkaavat pohjaan tai tie huononee yhtäkkiä olemattomiin. Olen ollut jumissa, ojassa ja muuten vain pulassa monta kertaa. Omalla maasturilla voisi kuhauttaa ketterästi yli kivien ja kantojen.

Jyväskylän autoliikkeiden tarjontaa tutkiessa suu loksahti auki. Yksi kärry, oman hyvin toimivan Toyota-vanhukseni ikäinen maasturi, maksoi vain 800 euroa! Halvempi kuin laadukas polkupyörä.

Hintaihmeestä ei ollut valokuvaa, mutta kaipa siinä neljä pyörää on ja katto kuten muissakin autoissa. Kuin tulisilla hiilillä soitin reissussa olevalle miehelleni ilouutisen tulevasta hankinnasta.

 

Seurasi hyvin outoa miehen logiikkaa. Meillä on aina ollut omat rahataloudet, mutta silti mies ihmettelee kasvovoiteideni litrahintoja ja puhisi, kun sai minulta syntymäpäivälahjaksi 39 euron T-paidan. Sillä hinnalla olisi kuulemma saanut Biltemasta kymmenen vastaavaa.

Mutta nyt, kun kerrankin olin löytänyt jotain erittäin halpaa, seurasi vastarintaa. Tuon hintainen auto on muka rahasyöppö, eikä sen ylläpitoon riittäisi minkään valtakunnan tietokilpailurahat. Eikä pihassa ole tilaa enää yhdellekään nelipyöräiselle.

Totta kai tajusin itsekin, ettei kärry ole enää uudenkarhea, mutta kyllä sillä varmasti 20 kertaa syksyssä sieneen pääsisi. Pihassa on tilaa vaikka kuinka, sillä maastoauton voi ajaa nurmikolle.

Auto olisi jopa sijoitus, sillä vuoden kuluttua siitä voisi saada jopa 1 500 euron romutuspalkkion. Siihen voisi rakentaa halutessaan idyllisen pihasaunan.

Päätin mennä heti maanantaina autoliikkeeseen koeajolle ja kenties ostoksille. Kyllä mies kuitenkin leppyy ja huolehtii tulokkaasta. Hän korjaa auton pikkuviat, vaihtaa öljyt, sulat, polttimot ja renkaat, hoitaa pesut, määräaikaishuollot ja katsastukset sekä käy säännöllisesti tankilla.

Ei olisi kannattanut innostua. Tuo kultakimpale oli viikonlopun aikana tietenkin jo myyty.

 

On aika vaihtaa haavetta. Hiiteen maasturit, hevonen se vasta kätevä peli metsässä on. Pyöräilen makkaratehtaan portille odottamaan edullista löytöä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .