Kolumni: JYPin fanina on nykyisin rentoa

Ennen tärkeitä kamppailuja urheilijoilta tivataan paineista. Keväällä 2009 oivalsin, että paineita voivat ottaa myös katsojat.

Tuolloin elettiin aikaa, jolloin JYP ei ollut vielä koskaan voittanut jääkiekossa miesten suomenmestaruutta.

Takana oli monta laihaa vuotta, ja edellinen himmeä mitali oli jostain 1990-luvun alkupuoliskon kaukaisuudesta. Vähitellen oli alkanut tuntua siltä, että näinköhän Jyväskylässä koskaan nähdään kunnon kevätjuhlia.

Muiden seurojen riemua tv:stä seuratessa olin kovasti yrittänyt kuvitella, miltä tuntuisi, jos fanien pulahdukset suihkulähteisiin tapahtuisivatkin Jyväskylässä.

Mielikuvitus ei riittänyt pintaa syvemmälle. JYP ja kulta tuntuivat olevan maailman epätodennäköisin match.

Kunnes tuli kevät 2009. JYP oli runkosarjan ykkönen ja mestarisuosikki ja elämänsä tilaisuudessa. Penkkiurheilijalle asetelma oli yhtä aikaa hullaannuttava ja raastava. Sellaisessa paikassa ei saisi epäonnistua!

Kultaa tuli. Toinen kulta napsahti 2012. Nuo täysosumat ovat pyörineet mielessä kuluneena talvena JYPin rämpiessä.

On tuntunut vahvasti siltä, että koska mekin olemme voittaneet lähihistoriassa, on ollut helpompi ottaa vastaan tällainen urheilullisesti vaatimaton vaihe. Värikkyyttä on silti riittänyt. Olen osannut katsojana jopa nauttia monista odottamattomista käänteistä, joita kausi on tuonut tullessaan.

Siihen en silti usko, että kukaan olisi kyllästynyt menestymiseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .