Kolumni: Netti meni metsään

"Kehitysoptimistina olin aika varma siitä, että internet pelastaisi maailman", Marko Ahonen kirjoittaa kolumnissaan.

Muistatteko vielä internetin? En tarkoita nykyistä internetiä, vaan sitä vanhaa. Sitä nettiä, joka oli olemassa, kun se saapui tavallisten ihmisten käyttöön kohtuuhintaan. Tuolloin 1990-luku oli vaihtumassa 2000-lukuun.

Kehitysoptimistina olin aika varma siitä, että internet pelastaisi maailman. Netti tekisi maiden välisistä meitä erottavista rajoista vain viivoja kartalla. Ihmiset tutustuisivat viimeinkin kunnolla toisiinsa, mikä poistaisi rasismin ja lisäisi ymmärrystä muita kulttuureita kohtaan.

Keskustelu lisääntyisi, mielipiteiden vaihdosta tuli jokapäiväinen harrastuksemme. Tajuaisimme, että loppujen lopuksi ihmiset ovat samanlaisia ympäri planeettaamme, vain olosuhteet vaihtelevat. Sillä eihän kukaan voi vihata ihmisiä, jotka hän oikeasti tuntee, vai mitä?

Toisin kävi. Toki tiedon määrä on lisääntynyt valtavasti ja informaatiota on helppo kaivaa esiin internetin avulla. Mutta eivät ihmiset käyttäneet tätä ymmärryksensä lisäämiseen, vaan ennakkoluulojensa vahvistamiseen. Niin tolloa mielipidettä, teoriaa tai aatetta ei olekaan, jotta sille ei netistä löytyisi muitakin kannattajia. Jos joku tarpeeksi kauan jankuttaa, että Maa on litteä, niin täytyyhän sen olla. Faktoista viis.

Netistä tuli vihapuhemegafoni. Ennen nettiä elimme huomattavasti pienemmissä kuplissa kuin nykyään, mutta silloin meidän ei tarvinnut välittää muiden kuplista. Netissä kuplat törmäävät toisiinsa, eivätkä saa missään nimessä mennä rikki. Sillä minä olen oikeassa ja muut väärässä. Jos ette muuten minua usko, huudan kovempaa kuin muut. Tai ainakin yritän, sillä muutkin ovat todella kovia huutamaan mielipiteitään julki verkossa.

Mielipiteistä tuli tärkeämpiä kuin faktoista. Nettiä ei enää käytettykään ajattelun apuna, vaan tekosyynä ajattelun lopettamiseen. Olen surullinen.