Kolumni: Pelastusarmeija osaa tehdä mainoksia, jotka vetoavat tunteisiin

Mummo istuu keittiössä ja muistelee elettyä elämäänsä. Pöydän toisella puolella on pappa, ja ikkunan takana vilahtavat parin ensimmäiset yhteiset askeleet, kuopuksen keinutus, maailmalle lähtö, sairaudet ja kaikki. Lopulta mummu istuu pöydän ääressä yksin, sillä pappa on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Minä kyynelehdin tv:n ääressä. Näin vaikka koen mainoksen ihan toisin kuin Pelastusarmeijassa on ajateltu.

En ajattele, että mummo on yksin ja jätetty, vaan että yhteinen elämä on ollut kaunis, ja ikävä on nyt suuri. Minua ei itketä se, että mummo on yksin, vaan se, ettei pappaa enää ole. Siksi Pelastusarmeijan slogan ”auta ihmistä, ettei kukaan jää yksin” jää vähän irtonaiseksi tokaisuksi.

 

Riippumatta siitä, menikö mainos ihan kohteeseen vai ei, niin Pelastusarmeijalla osataan kyllä tunteisiin vetoavien mainosten teko. Tästä kertoo sekin, että tv-mainos Yksin, jossa irtisanottu naisen maailma murenee, voitti 2018 Kauden parhaat sekunnit -kilpailun. Sanoma oli mainoksessa selvä. Monen katsojan mielessä kävi ajatus, että jos tuo osuisi omalle kohdalle, olisi kylmä hiki pinnassa heti.

 

Pelastusarmeijan Auta ihmistä -kampanjaan kuuluvat myös kuvat, joissa muun muassa presidentti Tarja Halonen ja brändijohtaja Peter Vesterbacka istuvat kadulla kodittomina ja vailla apua. Jos olisin mainosalalla, olisin kateellinen näin nokkelien mainosten keksijöille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .