Kolumni: Suomalainen melankolia on kaukana nepalilaisen television ilonpidosta

Nepalilaista televisiota katsellessa näytti siltä, että kehitysmaan kansa jaksoi iloita, Riikka Mahlamäki-Kaistinen kirjoittaa.

Katsoin kesälomamatkallani tovin nepalilaista televisiota. Ruudussa iloinen joukko tanssahteli jonkun jollotuksen tahdissa. Kaikkia hymyilytti – eikä minua vähiten.

Kuulosti siltä kuin laulussa tsiljoonaan kertaan toistettavat sanat olisivat menneet jotakuinkin näin ”pussy on the road” eli ”mammari maantiellä” tai vähän tuhmemmin käännettynä ”pimppi tien päällä”.

Sitten biisi loppui ja alkoi uusi. Porukka oli eri, mutta tunnelma ja meininki sataprosenttisesti sama. Vaatteet olivat värikkäitä, askeleet keipeitä ja paikalla jatkuvasti iso joukko esiintyjiä. Tilanne toistui myös kolmannen ja neljännen biisin kohdalla. Viides olikin sitten taas sama kuin se ensimmäinen.

Mietin, että kaukana on suomalainen melankolia näistä lauluista. Vaikeaa ainakaan oli ajatella, että laulaja kertoisikin leveästi hymyillen ja bollywoodisti tanssien jostain elämän synkemmistä puolista. Siitä kuinka vaikka vaimo lähti ja vei lapset mukanaan, kirkas viina maistuu liiaksi, täistä tuli potkut ja koirakin kuoli.

Näytti pikemminkin siltä, että kehitysmaan kansa jaksoi iloita syttyvästä rakkaudesta, lasten ilosta ja kauniista maisemista.

Yritin kotiuduttuani googlata löytyisikö Pussy on the road -nimellä nepalilaista videota. Sanottakoon, ettei haku tuotti kyllä reippaasti osumia, mutta kohteet eivät olleet bändejä sen enempää kuin maantien mammareitakaan...

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.