Kolumni: Tiedättehän sen suomalaisen ilmeen, sen ei-oikeastaan-hymyn, jonka suomalaiset hakevat kasvoilleen, kun törmäävät julkisessa vessassa johonkin toiseen ihmiseen

Se ilme. Se suomalainen ilme, tiedättehän. Se ilme, jonka jokainen Suomessa ikänsä kasvanut suomalainen hakee kasvoilleen, kun törmää julkisessa vessassa johonkin toiseen ihmiseen. Tai puolituttuun kadulla kävellessä. Tai toisen osaston työntekijään toimiston kopiohuoneessa. Se ei-oikeastaan-hymy, mutta ei aivan se peruslärvikään.

Tiedättehän, se ilme.

Ymmärrän, että osa lukijoista ei varmastikaan tämän tekstin luettuakaan käsitä, mistä ihmeen ilmeestä tässä on kysymys. En voi käskeä googlettamaankaan tätä, koska tietääkseni tälle nimenomaiselle kasvolihasten asennolle ei ole nimeä. Tälle suupielten hieman taaksepäin vääntymiselle ja kulmakarvojen aavistuksen ylös nousemiselle. Kohtaamisen molempien osapuolten yhteiselle, sanattomalle ymmärrykselle siitä, että nyt ei sanota mitään ja poistutaan tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti.

Tämä ilme onkin mitä mainioin pelastus niihin tilanteisiin, joissa suomalaisille ei ole muodostunut mitään vakiintunutta tapaa tervehtiä.

En tiedä, miten tätä ilmettä voisi yllä olevaa selkeämmin kuvailla tai muuten auki selittää. Olen kuitenkin varma, että jokainen muiden ihmisten kanssa tekemisissä oleva suomalainen hakee kasvoilleen tämän ilmeen vähintään päivittäin, esimerkiksi työpaikan käytävällä toisen ihmisen ohi kävellessään.

Tämä ilme kertoo, että mieluummin olisin hoitanut tämänkin asian ilman kontaktia muihin ihmisiin, mutta pakkohan vastaantulija on nyt jotenkin huomioida. Muutenhan sitä vaikuttaisi aivan törkeältä.

Tämän ilmeen avulla välttyy joutumasta taukohuoneen silmätikuksi: ”mikähän sillä Leenalla oli, kun ei edes käytävällä moikannut?”. Sanallista huomiointia ei edes tarvitse, kunhan vain antaa ilmeen levitä kasvoilleen.

 

Mietin joskus (eli joka kerta kun ilmeilen), että onko muilla kansalaisuuksilla tätä samaa ongelmaa. Tai eihän se ehkä ongelma ole, vaan vain osa meidän suomalaisten käytösnormistoa.

Onko muilla mailla omat ilmeensä? Tai löytyisikö vaikkapa jo muista Pohjoismaista joku tapa hoitaa nuo kiusalliset kohtaamiset, ilman tarvetta ilmeelle?

 

Se nyt lienee ainakin varmaa, että aurinkoisilla ja sosiaalisissa tilanteissa supliikisti luovivilla amerikkalaisilla ei ilmettä ole.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .