Kuningaskalastaja poseerasi kolmipiikin kanssa – katso huikea kuva

Espoo 11.1., aurinkoinen puolipäivä, pakkasta noin 5 astetta.

Perjantaipäivä alkaa lupaavasti, sillä kuningaskalastaja osuu silmiin jo autosta.

Paikallisen pienen puron varteen on kerääntynyt puolentusinaa lintujen tarkkailijaa. Useimmilla on myös kamera mukanaan. Puronvarressa kulkeva kävelytie on jo totuttanut kuningaskalastajan rauhallisesti käyttäytyviin ihailijoihin, eikä se ihan vähästä hätkähdä.

Paikalla on kuulemma kaksikin eri lintua, jotka joku onnekas oli saanut jopa samaan kuvaan.

Puro laskee läheiseen merenlahteen ja puroon nousee merestä pikkukaloja. Tämä on lintujen viihtymisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Kovakaan pakkanen ei yleensä ole niille kohtalokasta, kunhan sopivaa ravintoa on riittämiin tarjolla.

Kolmen hengen kuvausporukkamme jalkautuu ja saa heti ensimmäiset kuvansa.

Kuningaskalastaja kyttää kaloja läheisen lepän alaoksalla. Hetken tiirailtuaan lintu päättää vaihtaa paikkaa. Hätkähdyttävästä värityksestään huolimatta se katoaa uskomattoman helposti rantalepikon valoihin ja varjoihin.

Tunnin päästä kuningaskalastaja löytyy uudelleen. Nyt se on siirtynyt aivan merenrannan läheisyyteen.

Muutama minuutti lintua ehditään ihailla ja kuvatakin, kun se tekee syöksyn veteen. Pärskähdys, turkoosi-oranssi välähdys ja lintu istuu pienellä oksalla kolmipiikki suussaan. Kala on nimensä mukaisesti piikikäs, sen selässä törröttää kolme, noin sentin mittaista ja neulanterävää okaa.

Elävän kalan nielaiseminen olisi linnun kannalta kohtalokasta. Niinpä kala pitää tehdä vaarattomaksi ennen nielaisua. Tämänkertainen saaliskala on pieni ja hentoinen. Tämän saaliin lintu tekee vaarattomaksi puristelemalla sitä tiukasti muutaman kerran.

Lopuksi kala käännetään niin, että sen voi nielaista kerralla ja pää edellä, näin piikit kääntyvät selkää vasten ja pysyvät vaarattomina. Nopea nielaisu ja lintu vaihtaa saalistuspaikkaa ja katoaa näkyvistä yläjuoksun suuntaan.

 

Kuluu kolme varttia ja kuningaskala pysyy näkymättömissä.

Päätämme porukalla, että kahdelta lähdetään, jos mitään ei sitä ennen löydy.

Päätämme hajaantua viimeiseksi vartiksi. Itse suuntaan auton suuntaan. Autolla vilkaisen paikkaan, jossa lintu oli tullessamme. Ja siinähän se kököttää tarkkailuasemissa samalla lepänoksalla kuin tullessakin. Suuntaan kameran lintuun, mutta se katoaa ennen kuin ehdin edes saada sitä etsimeen.

Nousen lumipenkalle ja haen lintua kiikarilla. Aivan puron pinnassa välähtää, jotain turkoosia. Kuningaskalastaja on saanut kalan ja pitelee sitä nokassaan aivan alimmalla oksalla. Kamera kainaloon ja parempiin asemiin.

Kierrän aluksi poispäin, jotta en häiritse otuksen ruokarauhaa. Kymmenen metrin lumessa kahlaamisen jälkeen saan linnun kuvaan. Se on saanut ison kolmipiikin. Kala on niin suuri, että sitä ei taltutetakaan pelkällä puristamisella. Kuningaskalastaja kopittelee kalaa nokassaan. Se heittää kalan ilmaan, nappaa sen uudelleen nokkaansa ja puristelee sitä jokaisen heiton jälkeen. Kopittelua jatkuu pari minuuttia ja kamera laulaa. Uskomaton tilanne ja minä olen paikalla kameran kanssa.

 

Paluumatka sujuu hyvillä mielin, vaikka päivän toinen kohde, isokäpylintu ei suvaitse näyttäytyä.

Kotikoneella tulee kuitenkin takapakkia. Päivän ensimmäisten kuvien jälkeen olen huomaamattani tökännyt kameran takanäyttöä ja samalla vahingossa vaihtanut kuvien tallennusmuodon raw-kuvista jpg:ksi. Onneksi olin kuitenkin ollut riittävän huolellinen valotusta määritellessäni, joten pääosin kuvat ovat ihan käyttökelpoisia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .