"Kuudennen kirjan kriisi" yllätti fantasiakirjailija Katri Alatalon

Viime vuonna ilmestynyt Käärmeiden kaupunki kummitteli korpilahtelaisen mielessä sitkeästi.

Korpilahtelainen fantasiakirjailija Katri Alatalo koki yllätyksen kirjoittaessaan romaania, joka ilmestyy keväällä 2019.

– Jos joillakin on toisen kirjan kriisi, minulle tuli kuudennen kirjan kriisi.

Alatalo on pohtinut tilannetta ja todennut, että selitystä voi hakea prosessista, joka liittyi hänen viime vuonna ilmestyneeseen, Gummeruksen kustantamaan teokseen Käärmeiden kaupunki.

– Se oli itselleni niin tärkeä ja niin pitkäaikainen projekti.

Asetelma teki uudesta alusta entistä kivikkoisemman.

– Joka kerta joutuu miettimään, mitä seuraavaksi, ettei seuraava kirja jää "väliteokseksi". Miten ylitän itseni? Miten uudistun? Mihin suuntaan oma kirjailijuus kasvaa? Kehittyykö kieli?

Oli kaksi asiaa, jotka auttoivat Alataloa selättämään kuudennen kirjan kriisin.

– Kustannustoimittajan kommentit ovat tärkeitä. Niistä saa potkua tekemiseen.

– Toinen on aika. Käärmeiden kaupunki ilmestyi viime vuonna; siitä ei ole kauan. Kestää aina oman aikansa, ennen kuin edellisen kirjan henkilöt ja se maailma eivät enää pyöri mielessä. Mutta kyllä ne näköjään lopulta häviävät.

– Ja kun itselle tärkeän kirjan ilmestymisestä on kulunut aikaa, alkaa nähdä sen sillä tavalla, että no; ehkä sekään ei ollut vielä täydellinen.

Ensi keväänä ilmestyvä teos on Alatalon mukaan parhaillaan editointivaiheessa. Alatalo sanoo, että vielä on liian aikaista sanoa, mihin suuntaan se vie häntä kirjailijana. Jokin vaikutelma hänellä siitä kuitenkin on.

– Ehkä se vie juonellisesta fantasiaseikkailusta pikkuisen kokeilevampaan suuntaan. Tutkin sitä, voisiko myös fantasiaromaanissa leikitellä kielellä ja rakenteella, ja yritän tuoda henkilöhahmoja enemmän esille.

Alatalon esikoisteos Karnin labyrintti (Vaskikirjat) ilmestyi vuonna 2012. Saakoskella Korpilahdella asuva Alatalo paitsi kirjoittaa, myös opettaa kirjoittamista.

– Aika jännä tämä jonkinlainen kirjailijan arki, millaiseksi tämä on muotoutunut. Ei se tavallaan ole kauhean erikoista tai räiskähtelevää. Se on enemmänkin sitä, että siellä sitä istuu läppärin ääressä ja kirjoittelee, ja välillä käy vetämässä jonkin opetuskeikan.

– Yllättävän sellaista normaalia elämää.