Laji, joka on vaarassa kadota Suomen luonnosta – ominaisuuksiensa ansiosta valtasi maan kertaheitolla heinäkuussa 2012

Isonokkosperhonen on nimensä mukaisesti suurikokoinen. Se muistuttaa melkoisesti tavallista nokkosperhosta.

Iso sukulainen on kotoisin Euroopan kaakkoisosista. Idässä sen levinneisyys ulottuu kauas, aina Kiinaan ja Japaniin saakka.

Suomessa laji oli pitkään suuri harvinaisuus ja monien perhosharrastajien päiväunien kohde. Ennen vuotta 2012 se oli havaittu meilla vain reilut 50 kertaa. Yleensä havaintoja saatiin vain muutama vuodessa, joskus ei ainuttakaan.

Kaikki muuttui kertaheitolla heinäkuussa 2012. Yhtäkkiä havaintoja tuosta erikoisuudesta alkoi kantautua ympäri Etelä-Suomen.

Isonokkosperhonen kuuluu täpläperhosiin ja on tavattoman hyvä ja kestävä lentäjä. Tämä mahdollisti suurvaelluksen. Perhosia saapui kaakosta massoittain ja niitä nähtiin meillä tuhansittain.

 

Isonokkosperhonen on nokkosperhosen tavoin aikuistalvehtija. Kesällä kuoriutunut polvi lisääntyy vasta seuraavana keväänä. Jännittyneinä jäätiinkin odottamaan vuoden 2012 jälkeen kestäisikö laji Suomen talvea.

Seuraavana keväänä perhosia tavattiin melko runsaasti, joten talvehtiminen oli onnistunut. Lajin todettiin onnistuneen talvehtimaan ainakin Jyväskylän korkeudelle saakka.

Seuraava kysymys koski täällä lisääntymistä. Syyskesällä perhosia nähtiin yhä melko paljon, joten myös lisääntyminen oli onnistunut.

Keväällä 2014 isonokkosperhosia oli paikoitellen jopa runsaasti liikkeellä. Ne heräsivät uuteen kevääseen varhain, jopa ennen muita sukulaisiaan.

Seuraava kesä ei ollut erityisen lämmin ja syksyllä kanta oli aiempia vuosia pienempi. Perhosten määrä väheni edelleen kevääseen päästäessä. Kesällä lisääntyminen sujui kuitenkin kohtalaisesti ja laji oli meillä yhä vakituisen oloinen.

Todelliset vaikeudet isonokkosperhonen kohtasi vasta seuraavina kesinä 2016–18, kun säät eivät suosineet. Kylmät talvet eivät sitä haitanneet, mutta viileät ja sateiset kesät sitäkin enemmän.

 

Lajin toukat elävät pajuilla, mielellään vesistöjen läheisyydessä. Aikaisin keväällä munitut munat kuoriutuivat jo toukokuussa. Muutamana viime kesänä vielä kesäkuukin on tarjonnut joitakin kipakoita hallaöitä, joita ei edes yhä kylmänä pysynyt järvivesi ei kyennyt pitämään rannoilta loitolla. Tämä koitui monen pienen isonokkosperhosen toukan kohtaloksi.

Lajin kanta hupenikin vuosi vuodelta ja viime kesänä oli palattu jo lähes vuoden 2012 vaellusta edeltäneeseen aikaan. Havaintoja kertyi vain kourallinen, eikä näiden perhosten alkuperästä voitu enää olla varmoja: ne saattoivat olla myös kaakosta tänne vaeltaneita.

Elettävä kevät ja kesä ovat lajin kannalta ratkaisevia: isonokkosperhonen on todellisessa vaarassa kadota Suomen vakituisesta lajistosta.

Lajista ei ole ollut mitään haittaa, mutta iloa sitäkin enemmän, joten menetys olisi valitettava.

Iso kuva: isonokkosperhosen nousu ja tuho vain vajaassa kymmenessä vuodessa voi olla alkusoittoa sille, mitä muuttuva ilmasto tuo tullessaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .