Lars Eikind on metallimies Oslosta

Muusikko ja laulaja Lars Eikind, 34, on äärimmäisten siirtojen mies. Lahtelaisen metalliyhtye Before the Dawnin basistina tutuksi tullut Eikind jätti elämänsä Norjassa ja muutti Suomeen rakkaudesta naiseen.

Nyt hän elää ja hengittää Before the Dawnia. Bändin kautta määrittyy melkein kaikki tämän sympaattisen norjalaisen elämässä.

- Elämä on riskien ottamista. Teen itse kaiken sataprosenttisella intensiteetillä, Lars Eikind kertoo.

Oslosta Heinolaan

Eikind saapui hyiseen Heinolaan joulukuussa 2003. Taakse jäi työ toimistossa ja asunto Oslossa. Heinolasta parin yhteinen taival jatkui muutama vuosi myöhemmin Jyväskylään.

- Tyttöystäväni Jenni ( Kemppainen) on innokas Jyväskylä-fani, koko musiikkiskene, valot ja sillat, tiedätkö. Olimme käyneet täällä pariin otteeseen katsomassa keikkoja ja lopulta tuumasimme, että miksi emme muuttaisi tänne.

Eikind tapasi elämänkumppaninsa netin kautta.

- Hän on niin ikään muusikko, hän soittaa koskettimia Gloria Mortissa. Diggaamme samoja bändejä. Se vain loksahti kohdalleen.

Norja on black metal -maa

Eikindin taustaa on aina määrittänyt musiikki. Muusikkovanhempien lapsi esiintyi yleisölle ensimmäisen kerran jo viiden-kuuden vanhana.

- Soitin lapsena klassista pianoa. Oli minulla bändi, jossa soitin kitaraakin, mutta sisimmässäni olen aina ollut basisti.

Eikind soitti nuorena miehenä useissa raskaan musiikin bändeissä. Hänen mukaansa stereotyyppinen kuva Norjasta mustan metallin luvattuna maana pitää enimmäkseen paikkaansa.

- Lähes jokainen bändi on yrittänyt olla toinen toistaan äärimmäisempi. Metallibändit soittavat joko brutaalia death metalia tai black metalia.

Eikind sanoo olevansa kiinnostunut kaikenlaisesta musiikista.

- Suomalainen metalliskene on melodisempi, mikä on mielestäni siistiä. Tulin tänne black metal -juurineni ja yritin muovata siitä jotain mikä toimisi täällä.

Before the Dawn ja uudet soundit

Before the Dawniin Eikind tuli sattuman kautta, aluksi sessiolaulajaksi puhtaissa lauluosuuksissa ja lopulta basistiksi. Yhdistävänä tekijänä oli kitaristi Juho Räihä, joka soittaa kitaraa sekä Before the Dawnissa että Gloria Mortissa.

- Before the Dawn oli ihan ok-kamaa, mutta ei mikään suuri suosikkini siinä vaiheessa. Mutta olin työtön muusikko vieraassa maassa, joten totta kai sanoin että kyllä.

Nyt Eikind on olennainen osa bändiä. Tänään julkaistavalla albumilla Soundscape of Silence bändin nokkamies, säveltäjä-sanoittaja-kitaristi-laulaja Tuomas Saukkonen on hellittänyt hivenen rautaista otettaan.

- Olemme kaikki kolme yhdessä studiossa miettimässä levyn sisältöä. Siinä mielessä Before the Dawn on muuttunut.

Uutta on myös itse levyllä.

- Levyn konsepti käsittelee vertauskuvallisesti muutoksia elämässä, tulemista vahvemmaksi ihmiseksi. Musiikissa vaikutteita jopa 1970-luvun rockista, mutta löytyy sieltä blast beatiakin.

10-kielinen basso MySpace-rahoilla

Eikind kiittää Soundscape of Silence -levyn kiitosteksteissä kolmea ihmistä, jotka auttoivat häntä hankkimaan 10-kielisen basson.

- Halusin ehdottomasti kyseisen basson, mutta minulla ei ollut siihen rahaa. Keksin laittaa MySpace-sivulleni lahjoituslinkin ja ilmoitin, että jokainen yli 50 euroa lähettänyt saa nimensä kiitoksiin. Lahjoitusten avulla sain lopulta basson.

Kuuluminen Before the Dawniin on Eikindin mukaan on auttanut sopeutumaan suomalaiseen elämänmenoon. Vakituista päivätyötä Eikind ei ole kuitenkaan löytänyt yrityksistä huolimatta.

- Kielimuuri on selkein ongelma, mutta ei ole helppoa löytää työtä, josta voi ottaa pari viikkoa pitkin vuotta vapaata, että voi lähteä rundille bändin kanssa.

Koko elämänsä musiikin parissa elänyt Eikind hämmästyttää siinäkin, että mies ei omista levykokoelmaa.

- Minulla on ehkä viisi levyä. Vapaa-aika menee tyttöystävän ja kavereiden kanssa. En pahemmin edes ajattele musiikkia kun olen vapaalla.