Lemonator 31.5. 2003

Suomen tyylitajuisimpiin kuuluvan kitararock-yhtyeen Lemonatorin 200. keikka oli kääntyä tappioksi mitä yleisömäärään tulee. Valkoisten hattujen juhla vei noin puolet bändin yleisöstä. Olettaa sopii että normaaliolosuhteissa Lemonator vetäisi Lutakon salin täyteen.

Yhtye onnistui kuitenkin kääntämään tilanteen voitoksi. Huolimatta vaatimattomasta osanotosta Lemonator teki sekä yksilötasolla että kollektiivina erinomaisen keikan.

Bändin olemuksessa näkyi optimistinen elämänasenne ja huomaavainen vaikutelma siitä, että se tosiaan välittää yleisöstään. Niin ikään kohtelias veto oli aloittaa jo 23.30 kun oli käynyt selväksi, että sali ei enää juuri täyty. Samasta kohteliaisuudesta yhtye teki myös kaksi encorea.

Koko keikan ajan Lemonator-huumori piristi ja aktivoi. Kitaristi Ripa Eskolin otti ja kätteli useampaan otteeseen muita soittajia, ja aina positiivinen Lasse Kurki pahoitteli yleisölle sitä kuinka vanhat biisit eivät enää tahdo kulkea kun soinnut ovat hukassa.

Tosiasiassa mitään anteeksi pyydettävää ei ollut. Odotetusti Lemonator soitti hyvin. Esiintyjänä yhtye on luotettava ja varmaotteinen, mutta ei tylsällä tavalla. Vaikka kokoonpano on ollut käytännössä telakalla viimeisen vuoden, se on yhä vain tiivistynyt niin, että kokeneiden soittajien pienet mutta tyylikkäät koukut pääsevät esille.

Esimerkiksi oikein pätevän rock-rumpalin Kelly Ketosen menoa oli jälleen ilo kuunnella. Anssi Kelan poppoossa viime aikoina esiintynyt Ketonen sai taas mahdollisuuden pykälän vapaamuotoisempaan ilmaisuun, ja soitti poikkeuksellisen ilmeikkäästi. Samoin kitaramies Eskolinin riffit soivat persoonallisina mutta täyteläisinä, ja tukivat hyvin Kurjen laulua. Kokeilipa mies kerran tai pari saada aikaan ilmeisesti mahdollisimman sentimentaalisen sähkökitarasoolon, ja lopputulos oli niin imelä, että muutakin orkesteria nauratti.

Jammailevan hyväntuulisuuden ja hieman surumielisen pateettisen rockin välimaastossa kulkenut Lemonator näytti, kuinka hienostuneen saundin se voi omata ja millaisia tunneskaalojen hienoja variaatioita yhtye pystyy ilmaisemaan klassisilla rockinstrumenteilla, takataskussaan valloittava asenne ja tietysti kelpo kappaleita.

Svengaavien ja kauniiden sävellysten kuten One Last Day, The Killer I, You Broke My Heart ja Ballerina rinnalla vanhemman ajan särökitararallit Superbin malliin tuntuivat pikemminkin ylisuorituksilta kuin tyystin unohdetuilta. Lemonator on kypsynyt huomaamaan, että aina ei ole pakko jaksaa riehua, jos asian voi hoitaa hillitysti ja hallitusti - eikä se todellakaan verota keikkaa kokonaisuutena.

Hyvää työtä, eihän tässä muuta voi sanoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.