Leo Louhivaara on pyrkinyt noudattamaan laulajana sitä, mitä Olavi Virta hänelle kerran sanoi – Jyväskylässä asuva tangoprinssi on keikkaillut yli 50 vuotta

Jyväskyläläinen Leo Louhivaara, 66, on laulaja-pianisti sekä tangoprinssi vuosimallia 1989. Hän on kiertänyt Suomea yli 50 vuotta.

Tampereen Pispala 1950- luvun puolivälissä. Neljän vanha Leo laulaa perhejuhlassa pöydän alta Suklaasydämen, jonka jälkeen lähtee hattu kiertämään.

– Siitä se lähti laulu raikaamaan, hän nauraa.

Laulamisen ohella soittaminen sai alkunsa 7-vuotiaana vanhempien ostamasta haitarista. Teini-iässä Louhivaaraan vaikutti voimakkaasti 1960-luvun hillitympi rock. Päivän nimiä olivat The Hollies, The Renegades ja tietysti The Beatles. Noin 15-vuotiaana muusikonalku päätyi rockbändi Sunsetin solistiksi.

– Koulubileitä oli siihen aikaan paljon, joten rokkareille riitti töitä. Se oli menoa sitten, hän muistelee.

1960-luvun lopulla polku johti kosketinsoittajaksi.

– Siihen aikaan ei ollut paljoa nuotinlukutaitoisia, jotka pystyivät vetämään tuosta vaan. Meiltä se onnistui, ja päästiin säestämään legendaarisia nimiä Tapio Rautavaarasta Irwiniin.

Erityisellä kunnioituksella Louhivaara muistelee keikkoja laulajalegenda Olavi Virran kanssa. Siihen aikaan Virta tosin oli jo uransa ja elämänsä ehtoopuolella.

– Siellä hän asui Pispalassa iäkkään Huldan muonituksessa. Hulda oli aina vaatettanut hänet nätisti keikkaa varten, kun mentiin häntä hakemaan. Olavi oli jo väsynyt ja vähän kärttyinen. Keikoilla hän jaksoi laulaa kuusi kappaletta ja meni huilaamaan.

Louhivaaran mieleen on painunut Maestro Virran hänelle lausumat opettavaiset sanat: ”Muista Leo laulaa jokainen laulu niin kuin sitä ei olisi ikinä ennen kuultu, eikä tultaisi sen jälkeen koskaan kuulemaan.”

– Kuten hän itse lauloi Hopeista kuuta tuhansia kertoja. Hän sanoi, ettei se aina onnistu, mutta vaatii asennetta. Ja siihen olen pyrkinyt.

Manageri Tappi Suojanen järjesti myös heinäriehoja, joissa Louhivaara bändeineen säesti Tapio Rautavaaraa.

– Tapsa oli olemukseltaan kuin lempeä pehmonalle, mutta ihmisenä yllättävän arka, Louhivaara muistelee.

Menestys Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 1989 oli Louhivaaralle taitekohta. Silloin hänet kruunattiin tangoprinssiksi. Elettiin aikaa, jolloin tangomarkkinoiden suosio oli suurimmillaan.

– Se oli kultaista aikaa. Tanssipaikkoja oli paljon ja keikkoja riitti kaikille.

Louhivaara kiersi tanssipaikoilla viisi vuotta toimien muun muassa Tulipunaruusut-yhtyeen solistina.

Moni unelma oli toteutunut, mutta sisintä velloi tyhjyys. Tanssilavakulttuuri alkoi notkahtaa, ja uusia tulokkaita tulvi alalle.

– Se elämän malli alkoi viedä liikaa mennessään. Perhe-elämä jäi ihan liikaa taka-alalle. Ei se ollut sellaista, mitä olin avioliitosta ajatellut. Taustalla kyti pelko tulevaisuudesta. Silloin tajusin, että se tie oli minun osaltani nähty.

Tyhjyys väistyi Louhivaaran koettua hengellisen heräämiseen. Hän tuli uskoon.

– Siinä oli selvästi Korkeimman käsi johdattamassa minua sille tielle ja hengellisen musiikin puolelle. Näin minä ajattelen.

Jyväskylään Louhivaara muutti noin 15 vuotta sitten. Tuolloin hänen ensimmäinen vaimonsa ja kahden lapsensa äiti oli kuollut syöpään. Jyväskylässä hän kohtasi hengellisessä tilaisuudessa nykyisen vaimonsa, Sarin.

– Myös hänen puolisonsa oli kuollut, joten meitä yhdistivät samanlaiset asiat.

Laulaminen ei ollut vierasta Sarillekaan. Huomattuaan laulusaundiensa käyvän yksiin pariskunta yhdisti voimansa myös musiikillisesti.

– Hurjimpina vuosina tehtiin todella paljon esiintymisiä sekä kaksi yhteistä pitkäsoittoa.

Eläkkeellä ollessa musiikki on yhä olennainen osa Louhivaaran elämää. Hän esiintyy pääasiassa hengellisellä puolella, muttei kaihda kevyempää puoltakaan.

– Elämässä olisi tärkeää oppia elämään niin, että antaa myös toisten ihmisten elää sekä uskoa niin kuin he uskovat. Tätä pyrin opettelemaan itsekin, sillä elämässä on tultava toimeen eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa.

Haastattelun jälkeen Louhivaara on menossa suoraan kuntosalille, jossa hän käy useasti viikossa. Siellä puoliso Sari kuulemma jo odottaakin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .