Life Is Strange

Onko videopeli oikea tapa käsitellä vakavia aiheita, kuten eutanasiaa, koulukiusaamista ja itsetuhoista masennusta?

Kyllä, mikäli mittapuuksi otetaan Life Is Strange, viidessä osassa digitaalisesti julkaistu sielukas seikkailupeli, joka kääntää näkökulman nuoren naisen myllertävään korkeakouluaikaan.

Life Is Strange ei paasaa eikä aseta vaikeita teemojaan keskiöön, vaan kertoo niistä ystävyyden, seksuaalisuuden ja päihteidenkäytön ohella todentuntuisesti kannustaen pelaajaa tekemään omat johtopäätöksensä.

Suurkaupungissa asunut Max muuttaa pelin alussa opiskelemaan valokuvausta amerikkalaiseen kaupunki-idylliin huippukoulun takia. Kaupunki on myös Maxille entuudestaan tuttu, sillä hän on viettänyt lapsuutensa siellä.

Opiskeluaika ei ole rauhalliselle ja tunnolliselle naiselle pelkkää tunneilla istumista.

Aiheita pitäisi keksiä kansalliseen valokuvauskilpailuun, mutta omien töiden esittely jännittää. Kavereita kiinnostaa sosiaalisuus Maxia enemmän, vaikka naisen kännykkä piippailee alati viesteistä. Teknologian kehitys hallitseekin pelissä nuorten elämää, tosin selfiet Max napsii pelkästään polaroidille.

Max tuntuu aidolta, inhimilliseltä hahmolta, joka elää pelaajan käsissä. Peli koostuu pitkistä keskusteluista, joihin vaikuttamalla tarinaa ja Maxin luonnetta kuljetetaan haluttuun suuntaan.

Mukana on myös kiehtova pelillinen jippo: ajankelaaminen. Max voi esimerkiksi keskustelun loputtua palata ajassa taaksepäin ja käyttää saamansa tiedon hyväksi jutustelemalla uudestaan. Max näkee lisäksi näkyjä ilmastokatastrofista.

Max ihmettelee itseään, mutta yliluonnollisuus ei leimaa peliä. Mystinen kyky antaa sen sijaan tilaa tulkinnalle: sen voi nähdä pelintekijöiden tavaksi kuvata nuoruutta, jolloin läsnäolo on erilaista.

Nuoret kokevat omat ja toisten sanat voimakkaasti, paikoin itseään kyseenalaistaen. Ajatus puheiden perumisesta on arkista. Tässä mielessä Life Is Strange kuvaa epävarmuutta kekseliäästi.

Yliluonnollisuus tuo peliin myös psykologisen tason, jonka voi nähdä peilaavan sekä nuoren mielen järkkymistä että itsetunnon ja minäkuvan rakentumista.

Kerronnallinen hahmonkehitys on monisyistä ja pohdiskelevaa, juonenkäänteet arvaamattomia ja matkalla kohdataan persoonallisia sivuhahmoja.

Elävä käsikirjoitus on pelin kirkkain arvo, mutta myös audiovisuaalisuus vakuuttaa. Grafiikassa yhdistyvät ansiokkaasti arkirealismi ja piirrosmaisuus. Kaunis soundtrack puolestaan täydentää nuoruuden letkeän tunnelman, ja pelissä on jopa mahdollista istuutua aloilleen ja nauttia maisemista folkmusiikin soidessa taustalla.

Pelin on tehnyt ranskalainen Dontnod Entertainment, jonka debyyttipeli, tulevaisuuden Pariisiin sijoittunut Remember Me (2013) osoitti suurta lupausta. Onkin hienoa nähdä, että potentiaali lunastetaan jo toisessa pelissä. Herkästi väreilevä Life Is Strange jättää vahvan jäljen.