Tom Jonesin keikka alkoi teknisella vialla: Valtava ihmismassa jonotti sisäänpääsyä tunnin

Paula Koivuniemeä ja Tom Jonesia Sataman Yöhön katsomaan lähteneet ihmiset juuttuivat jonoon, kun teknisen vian vuoksi ihmisiä ei pystytty päästämään sisälle konserttialueelle.

Portit saatiin auki tunti aiottua myöhemmin, mutta jonojen purkautuminen kesti aikansa, koska alueelle jonottava ihmismassa oli valtava. Paikalla oleva Keskisuomalaisen toimittaja Outi Tuomaala kertoi kello 19.45, että jonot vetivät jo hyvin ja että suurin osa ihmisistä oli jo päässyt alueelle.

Paula Koivuniemi pääsi aloittamaan keikkansa 20 minuuttia aiotusta aikataulusta myöhässä. Hänen piti aloittaa keikkansa kello 19.30.

Tom Jonesin keikalle oli torstai-iltaan mennessä myyty noin 4 500 lippua. "Walesin tiikerin" on kerrottu aloittavan keikkansa kello 21.15.

Satojen metrien jono

Jono Satamakadun kohdalla olevilta porteilta ulottui pahimmillaan satoja metrejä aina Paviljongille ja Messuaukiolle saakka. Vielä kello 19.30 aikaan jono kiemurteli Matkakeskuksen kävelysillalle asti.

Promoottori Timo Isomäen mukaan ihmisiä ei voitu päästää alueelle teknisen vian vuoksi. Vika oli tekniikassa lavan päässä ja se "vaikutti äänentoistobalanssiin lavalla".

– Uusi laite piti tuoda Helsingistä, joten siinä kesti, Isomäki kertoi Keskisuomalaiselle kello 19.

Portit saatiin auki tunnin jonottamisen jälkeen. Alunperin porttien piti avautua kello 18, mutta ihmisiä alettiin päästää sisään vasta kello 19. Isomäki uskoi seitsemän aikaan, että aikataulu pysyy ja että Koivuniemi saa aloitettua keikkansa aiotussa aikataulussa. Jonoja ei kuitenkaan saatu purettua toivottua vauhtia, joten Koivuniemen keikan alku myöhästyi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Oletko menossa illalla Sataman Yöhön? Ota nämä huomioon

Tom Jones on jo Suomessa! Täältä voit bongata hänet