Luvaton tanssikeikka oli päättyä lehmänläjään – kahdesti karannut Pirjo Arkkukangas ei ole ollut päivääkään poissa töistä sairauden takia

Siitä on jo aikaa, kun karstulalaissyntyinen Pirjo Arkkukangas, tyttönimeltään Poikonen, karkasi Kouheroon kuuntelemaan laulajaduo Mattia ja Teppoa. Hän oli silloin 15-vuotias.

– Vanhemmilta ei lupaa herunut, mutta pakko sinne oli päästä. Mulla oli huone yläkerrassa ja pudotin sieltä ikkunasta vaatteet ulos. Isä olikin huomannut, että jotakin oli vilahtanut ikkunassa. Äiti oli kuitenkin sanonut, että mitä sinä nyt höpötät, ei siellä mitään ole.

– Menin navetan taakse ja puin siellä vaatteet. Hiukset oli jo nätisti laitettu aiemmin. Lähdin hipsimään navettapolkua, ja kuinka ollakaan kompastuin lehmän kakkaan. Ei auttanut muuta kuin mennä lammelle ja pestä housun polvi.

– Kouherosta kuului jo musiikki. Tielle päästyäni auto pysähtyi vierelle, ja kysyttiin neitiä kyytiin. Niin hyppäsin auton takapenkille, en siis ihan hajuvedentuoksuisena.

Kyydin tarjonneet olivat illan esiintyjät Matti ja Teppo, jotka veivät neidin sisälle asti. Lippua ei tarvinnut ostaa.

Nyt Pirjo Arkkukangas on seitsemän lapsen äiti, ja parhaasta mahdollisesta ja iloisesta asiakaspalvelusta kiitelty huoltamotyöntekijä Kyyjärven Shellillä.

– Olin varmaan nelivuotias, kun isä teki minulle leikkimökin, jossa leikin kauppaa. Mulla oli siellä semmoisia virtuaaliasiakkaita, joita palvelin. En paljon leikkinyt nukeilla, mutta aina mulla oli kauppa ja ravintola, jossa tein ruokia hiekasta ja savesta.

Liekö sieltä lähtenyt innostus asiakaspalveluun ja työntekoon?

– Aina olen siitä tykännyt, ompelijanakin työskennellyt 14 lastenlapsen mummu sanoo.

63-vuotias Arkkukangas ei ole ollut päivääkään sairauslomalla, vaikka aihetta varmaan olisi ollut. Työtä hän on tehnyt ompelijan ja huoltamotyöntekijän töiden lisäksi tuote-esittelijänä, edustajana ja erilaisissa matka- ja myyntitehtävissä. Kotona hän oli siihen saakka, kunnes nuorimmainen oli kuusi.

– Luonto ei vaan anna periksi. Vanhemmilta jo tuli malli sinnikkyydestä. Keho on semmonen, että se pakottaa menemään töihin. Nautin siitä, kun on töitä. Oli kyllä vaihe, kun olin todella väsynyt. Tuntui, etten jaksa edes hiuksia harjata.

Väsymyksen syyksi paljastui sittemmin kilpirauhasen vajaatoiminta, joka korjaantui lääkkeillä.

– Jälkeenpäin olen kyllä miettinyt, että miten jaksoin. Mutta työ on ollut mulle myös keino selviytyä erilaisista tilanteista.

 

Työtä kolmessa vuorossa tekevää eivät harmita aikaiset aamuherätykset. Aamukolmelta hän sytyttää hellaan valkean ja pistää kahvipannun ja puurokattilan tulelle.

– Mä rakastan kotiani. Onnellisuus tulee pienistä asioista. Ystävät ja tuttavat ihmettelevät, kun en matkustele. Mutta mä viihdyn täällä. Mies kyllä matkustelee, nytkin on lähdössä Azerbaidzhaniin formulamatkalle.

Pirjo Arkkukangas uskoo, että onnellinen lapsuus, rakastavat vanhemmat ja koti heijastuvat hänen nykyiseen elämäänsä. Saman hän on halunnut luoda myös omille lapsilleen.

– Olen sitä mieltä, että onnellisuus tulee siitä, että on saanut lapsena hyvän ja turvallisen kodin.

Ovat ne ystävät toki paria asiaa ihmetelleet, Pirjolla kun ei ole astianpesukonetta eikä pankkikorttia.

– Mä olen vähän tämmöinen vanhakantanen. Tykkään tiskata käsin, astioita ei ole niin paljon ettenkö niitä ehtisi käsin tiskaamaan. Pankkikorttia en ole hankkinut, kun sitä tulisi sitten vingutettua. Nyt mä nostan sen, mitä tarvitsen, ja rahat on siellä pankissa tallessa.

Onnellisuutta Pirjo Arkkukankaalle tuo myös luonto ja kotipihan eläimien seuraaminen.

– Siellä on siiliperhe, isä, äiti ja kaksi lasta. Joskus, kun tulen töistä kotiin, ne tulevat kuin formulat etupihalle. Mä laitan niille vesikippoja ja syötän kissanraksuja. Hauskaa on seurata myös harakkapariskuntaa, joka insinöörimäisesti suunnittelee pesänrakentamista. Välillä oravaäiti kolmen poikasensa kanssa seuraa mua, kun menen naapuriin. Kyllä ne tietää, kuka niitä pähkinöillä syöttää.

Pirjo on kirjoittanut runoja eri elämäntilanteissa.

– Se on ollut selviytymiskeino, kun nuorin tytär sairastui vakavasti ja toisen tyttären Ivan-poika kuoli vuorokauden ikäisenä, Arkkukangas kertoo kyyneleet silmissä.

Runovihkoja on kertynyt useita, ja suunnitteilla onkin oman runokirjan julkaiseminen.

– Haaveena on, että Jyväskylässä opiskeleva Repekka-tytär kuvittaa sen.

 

Ensi kesänä Arkkukangas on päättänyt ajaa mummopyörällään 2 000 kilometriä.

– Kolme vuotta sitten, kun sain pyörän ajoin 1 000 kilometriä, viime kesänä 1 200, kun ei jaksanut kuuman kesän vuoksi enempää. Pyöräillessä voi ajatella ja myös unohtaa paljon.

Nyt terveyttään hoitava, monien tuntema ”Pirre” kertoo, että hän tupakoi aiemmin salaa niin vanhemmiltaan kuin sitten myöhemmin omilta lapsiltaankin.

– Kerran, kun olin lähdössä teknisen lautakunnan kokoukseen poikani tuli käymään. Hän näki kun olin tupakoimassa. Poika sanoi, että pitääkö polttaa tupakkaa, vaikka on verenpaineet korkealla. Kyllä sinä pääset kuolemaan tuolla vauhdilla. Lupasin hänelle, että kun tämän tumppaan niin, en pane enää yhtään tupakkaa huuleen. Se oli 18.10.2011 kello 18. Ja se lupaus on pitänyt.

Ja on se Pirjo Arkkukangas karannut jo ennen Kouheron karkureissuakin.

– Karstulassa oli hammaslääkäri ja leipomo samassa talossa. Kun istuin siinä hammaslääkärin tuolissa, hän sanoi, että käy välillä possukahveilla. Mä jäin siihen yksin ja satuin katsomaan lavuaariin, joka oli täynnä aiempien potilaiden hampaita. Hyppäsin tuolista saman tien ja karkasin. Olihan se hammaslääkäri soitellut koululle perään, että missä se tyttö on. Mutta enpä mä palannut, Pirjo Arkkukangas sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .