MM-tattiin tulee uusi kisasieni

Ensi syksyn herkkutatin keräämisen maailmamestaruuskilpailuissa jahdataan myös kantarelleja. Herkkutatti säilyttää edelleen ykkössijan kisassa, ja kantarellin tarkempi kohtalo on vielä harkinnassa, mutta todennäköisesti sille tulee omaksi kisasarja, tiedottivat kilpailun järjestäjät tiistaina.

MM-tatti järjestetään lauantaina 23.8.2014 Joensuun Heinävaarassa. Edellisvuoden tapaan tapahtumapaikkana toimii Heinävaaran koulun alue. Kisoissa kilpaillaan siitä, kuka kerää eniten I ja II luokan herkkutatteja. Kilpailuaika on kaksi tuntia. Kolmosluokan tatteja tai muita sieniä ei hyväksytä. Kilpailualue pysyy visusti salaisuutena lähtöhetkeen saakka.

Kilpailijat asetetaan paremmuusjärjestykseen kerätyn tattimäärän painon mukaan. Koska tatit nousevat silloin kun nousevat, tai eivät nouse jonain vuonna lainkaan, ovat määrät joskus olleet hyvinkin pieniä. Eräänä vuonna kerättiin järjestäjien vuolemia puutatteja, kun oikeita ei paikalle noussut lainkaan. Kantarelli ei ole yhtä oikukas.

Kilpailuun hyväksytään sallitussa ajassa, sallitulta alueelta kerätyt tatit. Kilpailu sopii niin ammattilaisille, harrastajille kuin sienestämisestä ja luonnossa liikkumisesta kiinnostuneille. Varsinaista tattituntemusta ei kilpailussa tarvita, sillä kilpailutuomarit luokittelevat tatit.

Herkkutatin keräämisen maailmanmestaruuskisat, MM-TATTI pidettiin ensimmäisen kerran elokuussa 2008 Joensuun Kiihtelysvaarassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.