Magyar Posse ja Cold Fairyland (chn) 8.2.2008

Magyar Posse seuraa presidentti Kekkosen viitoittamaa tietä ja pitää yllä hyviä suhteita itään. Porin postrokkarit ovat saaneet lennätettyä Suomeen kiinalaisen toveriyhtyeensä Cold Fairylandin, jonka kanssa he nyt kiertävät maatamme. Kansantasavallassa rock ei ole tunnetusti ollut muodissa, joten voidaan hyvällä syyllä puhua mielenkiintoisesta tapauksesta.

Kaukaiset vieraat olivat nousseet lavalle luvattoman aikaisin, mutta onneksi en menettänyt kuin puolitoista biisiä. Mitä ilmeisimmin he olivat jo onnistuneet voittamaan yllättävän runsaspäisen yleisön sydämet puolelleen, sillä sali oli pullollaan hyväksyvästi nyökytteleviä päitä.

Olin koko ajan elänyt siinä uskossa, että yhtye tulkitsee tunteitaan perinteisellä englanninkielellä. Onnekseni sain kuitenkin todeta, että yhtyeen laulusolisti Lin Di suoltaa suustaan selvää kiinaa. Tekstien sisältö tosin jäi arvoitukseksi, mutta luulen, että ne kertoivat lähinnä rakkaudesta ja kuolemasta.

Cold Fairyland on maustanut progressiivista rockiaan kansanmusiikista napatuilla vaikutteilla ja tämä tekikin viisikosta jollakin tavalla mielenkiintoisen. Tehokkaassa käytössä olleet kiinalainen luuttu eli pipa ja sello onnistuivat viemään yhtyeen äänimaailmaa uudenlaisiin suuntiin. Perinteisten progeyhtyeiden pahimmat sudenkuopat onnistuttiin muutenkin välttämään, eivätkä kappaleet jääneet pelkiksi sormiharjoituksiksi. Mielenkiinto jaksoi pysyä yllä koko kolmevarttisen ajan ja se on tässä genressä jo saavutus sinänsä.

Magyar Posse oli oma, yllätyksetön itsensä. Perjantai-illan viimeisetkin euforian rippeet haihtuivat alta aikayksikön, kun sekstetti aloitti alakuloisen maalailunsa. Tilalle nousivat synkät ajatukset, jotka kaikkosivat vasta seuraavana aamuna.

Esiintyminen itsessään oli jälleen kerran varsin mainio. Nämä Ennio Morriconen opetuslapset onnistuvat kierrättämään samoja teemoja ilmiömäisen tyylikkäästi. Yhtyeen dynamiikantaju ja rakentelukyky ovat jotakin sellaista, joka useimmilta muilta puuttuu.

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että pienempikin annos satakuntalaista mielenmaisemaa olisi tällä kertaa riittänyt, eikä vieraiden raahaaminen mukaan väkinäiseen encoreen vaikuttanut hyvältä idealta. Tyhjänpäiväisen jamisession päätteeksi lyöty konginisku onnistui kuitenkin jättämään korviin miellyttävän kuminan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.