Magyar Posse ja Kiila 24.1.2004

Porilainen instrumentaali-postrockyhtye Magyar Posse on outo lintu, jota ei voi sivuuttaa olankohautuksella. Yhtyeen musiikissa toistuvat draamallisuus, mahtipontisuus ja melodian kauneus sellaisenaan.

Magyar Possen musiikki on kuin soundtrack elokuvaan jota ei ole olemassa. Magyar Possen musiikki, jota mieluummin kutsuu rockiksi sanan laajimmassa merkityksessä, on muodoltaan vapaata mutta nykymuodossaan yhä oikeampaan suuntaan kulkevaa.

Monista muista samaan genreen (puoliväkisin) luokiteltavista orkestereista poiketen bändi onhelposti lähestyttävä.

Soittajat uskovat melodian voimaan

Lauantaina porilaiskvintetin soittoa vei eteenpäin samanlainen draivi kuin hengenheimolaisensa Circlen pitkälti improvisaatioon nojaavassa ankarassa progressiivisessa musiikissa.

Circlen ja Magyar Possen erona kuitenkin on - ehkäpä Magyarin eduksi - suurempi luottamus jonkinmoiseen ennalta suunniteltuun konseptiin. Magyarin vahvuus on siinä, että soittajat uskaltavat rakentaa melodian voimaan ja yksinkertaiseen toimivuuteen.

Orkesterin luottamuksesta kertoo, että menestyksekkäältä esikoislevyltä We Will Carry You Over the Mountains ei soitettu mitään. Paino oli noin kuukauden päästä julkaistavan Kings of Time -kakkoslevyn materiaalissa. Tästä johtuen Magyarin esitys oli tiukemman luontoinen. Soittimien aggressiivisia mahdollisuuksia oli hyödynnetty siten, että rumpuihin oli saatu iskevyyttä ja silkkaa volyymia, kitaroihin säröä (ja jopa eräänlainen metalliin viittaava riffi) ja urkuihin vielä enemmän särkijää.

Melodia ei rajoita, se vapauttaa

Militarismia hehkuvassa kappaleessa Endless Cycle of Violence Magyar Posse liikkui kakofonian ja harmonian, kaaoksen ja järjestyksen rajamailla, sillä alueella joka paljastaa yhtyeen vahvimmat puolet: Magyarin halu pitäytyä teemamelodian raameissa ei sido vaan pikemmin vapauttaa soittajat näkemään saman asetelman monet puolet.

Tämän vuoksi useiden minuuttien mittaan kasvaneet kappaleet eivät toistoon pohjaavista lähtökohdistaan huolimatta kalskahtaneet monotonisilta, vaan eläviltä ja mielenkiintoisilta. Mitä ilmeisimmin Magyar Posse ottaa paikkansa vaihtoehtoisemman postrockin parhaiden kotimaisten nimien joukosta.

Taidekollektiivimaisen vaikutelman antava lämmittelybändi Kiila on esimerkki vaikeasta yhtyeestä. Laajasta soitinskaalasta (muun muassa kantele, viulu, ksylofoni ja balalaikka) huolimatta orkesterin soitto oli enimmäkseen vähemmän mielenkiintoista, paikoitellen jopa puuduttavaa. Folkia ja progressiivista lyyris-musiikillista pohdintaa yhdistelevä sakki onnistui vain muutaman kerran innostamaan itsensä lisäksi yleisöäkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.