Maria Monde: "Voin olla seksisymboli ja muusikko"

Suomalaista viihdemaailmaa hämmentävä Maria Monde lataa markkinoille kesähitin.

Suomalaisen viihde- ja musiikkimaailman kuvioita räväköillä otteillaan hämmentänyt Maria Monde lataa jälleen täysillä.

– Mä voin olla samaan aikaan muusikko ja seksisymboli, räppäri ja koomikko, mikään ei sitä estä, Maria Monde kertoo.

Ja vahvistaa lausuntoaan oheisella kuvalla sekä uutisella kesähitistä, jota hän itse kutsuu salaperäisesti Maailma-kappaleen "serkkubiisiksi".

Lisäksi Maria Monde kertoo, että hänen ympärilleen ollaan rakentamassa tv-sarjaa.

Maria Monde alias Maaria Lehtinen on todellinen kulttuurin moniottelija. Hän tehnyt yhden runokirjan, yhden proosarunokirjan, yhden dekkarinovellikokoelman ja yhden e-kirjanovellin. Hän on myös on alttoviulisti, joka opiskeli soittoa 10 vuotta Raaseporin musiikki-instituutissa. Hän on lisäksi pitänyt yhden kuvataidenäyttelyn. Hän on ehtinyt esiintyä myös kotimaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa.

Ajoittain kaunotar on kohahduttanut somejulkisuudessa rohkeilla kuvillaan.

– Olen vetänyt oman rajani siihen, miten paljon paljastan kuvissa. En meinaa kokonaan nakuilla, mutta alastomuus on jees kunhan sen tekee tyylillä, Maaria Lehtinen kertoi aiemmin Keskisuomalaiselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tämä nainen on kulttuurin moniosaaja

Musavideollaan hämmästyttänyt Maria Monde räppää seuraavaksi