Mariska ja PHC 21.2.2003

Nykypäivänä hip-hopin läpimurto on tosiasia. Alakulttuurin invaasio ilmenee yhä moninaisempina räppäritulokkaina. Sen vaikutus heijastuu nuorison pukeutumiseen, genren terminologia näyttää puskevan kieleen erilaisten slangisanontojen muodossa. Alakulttuurista tulee hyvää vauhtia yleiskulttuuria.

Eräänlaisesta uudesta vaiheesta suomalaisen hip-hopin historiassa viestii se, että miesvaltaiselta alueelta on raivannut oman tonttinsa ensimmäinen suurempaan maineeseen kohonnut soolonaisräppäri Maria Rahikainen alias Mariska.

Perjantaina Lutakossa esiintyneen Mariskan hitit Tee ze, A.n.t.e.e.x.i ja Tarkasta tämä ovat soineet ahkerasti radioissa viime kuukaudet. Hip-hopin yleistymisestä ja ei-urbanisoitumisesta kertoo taas Äänekoskelta ponnistava PHC, joka Mariskan lämmittelijänä, tavanomaista kyllä, nojasi enemmän egoon ja uhoon.

Suomalaisessa uuden aallon hip-hopissa vaivaannuttavin piirre onkin ollut junttimaisia muotoja saanut itsekorostus. Toisaalta, mikäli pitkäikäistä ja syvällekäyvää hip-hop -perinnettä ei maassamme vielä ole, on kaiketi ymmärrettävää että sen muodot omaksutaan ulkomusiikillisten seikkojen kautta.

Tähän fintelligentsijaan illan tähti Mariska ei kuitenkaan ole liittynyt, vaan artisti vie genreä kypsempään suuntaan. Mariskalla tuntuu olevan ihan oikeastikin sanottavaa, ja keinot hoitaa asia nolostuttamatta kuulijoitaan.

Lupaavana tulokkaana hän on ymmärtänyt, että genreä voi lähestyä muualtakin kuin sieltä ilmeisimmästä vinkkelistä. Mariskan musiikki on sekoitus brasilialais-, jamaikalais-, portugalilais-brittiläissuomalaisia vaikutteita ja rytmejä. Aiheet käsittelevät naisen asemaa sivuten mm. pedofiliaa. Naisräppäri antoikin itsestään varsin fiksun ja valveutuneen kuvan.

Saippuasarjat ja mainospätkät/ täyttää pään tyhjentää rahapussin/ tiedottomassa tilassa systeemiä nussin.

Esimerkki on Vapauslaulu-nimisestä kappaleesta, joka kertoi oleellisen Mariskan asenteesta. Hän on suorasanainen, vihainen ja persoonallinen nuori nainen, joka pitää lavalla langat käsissään silkalla karismalla. Artisti uskaltaa olla naisellinen mutta pitää tiukasti kiinni siitä särmästä joka tekee hänestä mielenkiintoisen.

Mariska tuo hip-hopiinsa myös aavistuksen punktaustastaan. Päälleliimattua jengiromantiikkaa hän ei suosi. Ainut pätemisnumero oli satiirin puolelle menevä Hei mama, jonka kömpelöt riimit (Tämän naisen uho/ on kilpailijan tuho) tarkoituksellisesti huvittivat.

Lavalla Mariska klaarasi tonttinsa kätevästi, hieman marittakuulamaista fraseerausta ja äänenväriä lähestyen. Kakkosvokalistina, eli featurena, esiintyi pehmeäsointinen Miss J, joka käytti ääntään monipuolisesti ja tuki erinomaisesti Mariskaa.

Bändi (rummut: Olli, DJ: Jayem, basso: Jay, kitara: Sige) oli omalla alueellaan nimenomaan tavanomaisen biitin tuottajana, siten esimerkiksi herkempiluonteinen Balladi ajoi vokaalien päälle reippaasti. Useammin lavan kuitenkin täytti pelkkä Mariskan raikas ja sähköinen olemus.