Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen on ehostanut Paula Koivuniemeä ja Tellervo Koivistoa – "Samalla kun meikkaa, voi antaa niin paljon muutakin"

Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen, 73, ajautui kauneusalalle vahingossa. Balettia nuorena harrastanut Hulkkonen ajatteli ensin hakea lääkintävoimistelijaksi, jotta voisi yhdistää urheilun ja toisten auttamisen. Tuttunsa sanoi sitten, että kosmetologiala sopisi hänelle, ja niin Hulkkonen laittoi paperit kosmetologikouluun.

– Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä. Jos olisin lukuihmisiä, olisin varmaan psykologi, hän pohtii.

Ihmisten iloja ja murheita hän on saanut jakaa yli viisikymmentä vuotta samalla kun on ”piirtänyt viivaa” tavaratalojen meikkiosastoilla, televisiostudioiden takahuoneissa tai omassa studiossa.

Ympäri Suomea kiertäessään hän on oppinut tuntemaan suomalaisia naisia sekä tekemään nopeita ehostuksia. Taidosta on hyötyä, sillä meikkiopastukset ovat edelleen olennainen osa hänen työtään.

Julkkis hänestä tuli niin ikään sattumalta: Hän pääsi valmistuttuaan legendaariseen Terttu Stenbergin salonkiin, jossa kävi julkisuuden henkilöitä. Max Factorilla työskennellessään hän vastasi yhtiön PR:stä ja lehdistösuhteista kosmetiikkamyyjien kouluttamisen lisäksi.

Hulkkonen on monen esiintyvän taiteilijan ja tv-kasvon luottomaskeeraaja. Paula Koivuniemen hän tapasi ensimmäisen kerran 1970-luvulla Kauneus ja Terveys -lehden muuttujaleikissä. Hulkkonen kertoo olevansa onnellinen, että on saanut ehostaa näkyvällä paikalla olevia naisia, kuten rouva Tellervo Koivistoa, vaikka huomauttaa pitävänsä kaikkia asiakkaitaan samanarvoisina.

– On tärkeää, että meikattava viihtyy omassa lookissaan. En halua lähteä muuttelemaan henkilön persoonaa. Ja samalla kun meikkaa, voi antaa niin paljon muutakin, rohkaista. Esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa esiintyjät eivät ole omalla maaperällään. Silloin meikkaajan tsemppaus voi vaikuttaa tosi paljon suoritukseen.

 

Parinkymmenen vuoden aikana hänelle on muodostunut vakituinen asiakaskunta myös optiikkoliikkeistä, joissa hän opastaa silmälasien valinnassa. Viime viikolla hän vieraili Jyväs-Optiikassa Kauppakatu 5:ssa. Sielläkin hän käy vuosittain. Vartin kestäviä opastuksia oli varattu päivä täyteen, 29.

Hulkkonen kertoo jatkavansa työntekoa ainakin kuluvan vuoden.

– On tehtäviä, joista en voi enkä halua kieltäytyä. Sitä paitsi olen aika tuhlaavainen, se on aika huono yhtälö yksinyrittäjyyden kanssa.

Hulkkonen on ollut yhdessä miehensä kanssa lähes 50 vuotta. Pariskunnalla on tytär ja kolme lapsenlasta. Hiihtoloman hän vietti perheensä kanssa.

– Oli ihan parasta istua illat yhdessä. Vapaa-aikaa on ollut viime aikoina todella vähän. Olen itselleni jopa vähän vihainen, että olen tehnyt töitä lauantaisinkin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .