Menneisyyden ote

Clint Eastwoodin ohjaama Menneisyyden ote (Mystic River, 2003) on niin hieno rikosdraama, että sitä ei saisi huonoille ihmisille edes näyttää.

Tarinan keskipisteessä on kolme bostonilaista miestä: Jimmy ( Sean Penn), Sean ( Kevin Bacon) ja Dave ( Tim Robbins). Kun he olivat lapsia, Dave joutui pedofiilin uhriksi. 30 vuotta myöhemmin miehet ovat kasvaneet erilleen toisistaan. Jimmyn kolmesta tyttärensä vanhin on murhattu. Poliisiksi isona ryhtynyt Sean tutkii tapausta. Dave on pääepäilty.

Mystic River on ajattelevan aikuisen jännäri. Se ei ole tavallinen murhatarina eikä psykologinen jännäri, jonka ainoa pointti on syyllisen löytyminen. Juonessa riittää käänteitä, ja elokuvassa on useita eri tasoja.

Pennin surumielinen ja raivokas roolityö on niin vaikuttava, että katsojaakin pelottaa. Tästä elokuvasta ei heikkoa lenkkiä löydy, paitsi yksi. Menneisyyden ote ei malta päättyä tyylikkäästi, vaan sen loppuun on pultattu aivan turha epilogi.

MTV3 klo 21.15-23.50

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pupun puhujat paljastaa Angela Henson