Menovinkki: Oluen ottajaiset palaa perjantaina yläkaupungille

Muutaman vuoden taukoa pitänyt Oluen ottajaiset -tapahtuma palaa perjantaina yläkaupungin Sohwi- ja Ylä-Ruth-ravintoloihin. Illan ohjelmaan kuuluu muun muassa Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri Puhkupillien musiikkia. Puhkupillit esiintyy kummassakin ravintolassa kolme kertaa.

Ylä-Ruthissa järjestetään lisäksi olutaiheinen pubivisa. Sohwin erikoisuus on ilmainen tasting, jossa tutustutaan oluen ja ruuan yhdistämiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Jyväskyläläinen pariskunta rakensi uskomattoman talon ilman lainaa ja vakituista työtä – katso kuvasarja

80-vuotias Juhani Heikkinen on raviradan teräsmies, jota tottelevat niin hevoset kuin koirat – mutta kissa on vain kissa

Puistojuhlien esiintyjiin täydennystä: Yhteisalbumin julkaisijat ja tuore kahden Emman voittaja

70 vuotta täyttävä järjestökonkari Mirja Huovinen vaalii urheilun tasa-arvoa ja lasten innostamista liikunnan pariin – "Ilolla katson tätä päivää"

Oman kylän kulttuurimies Tapio Piilo saa arkiston Multian kirjaston kotiseutukokoelmiin

Jyväskyläläinen metalliyhtye Lost Society vaihtaa rumpalia uuden albumin julkaisun kynnyksellä

Jyväskylä Sinfonia kävi kouluissa todistamassa, ettei klassinen musiikki ole tylsää – näin komeasti soi Finlandia sählypallolla

Jyväskyläläinen lääkäri Anni Saukkola lähti vastaiskuun huuhaata vastaan – pyrkii dialogiin, vaikka mustasalva- ja hopeavesi-jutuista meneekin "kuppi nurin"

Kolumni: Pessimisti pettyy aina ja nauttii siitä – mahtaa olla melkoinen taakka jatkuvasti pohtia, miten jokin menee kohta pieleen

Katso seitsemän poimintaa Tukholman huonekalumessujen osastoilta: keväisiä värejä ja uusia muotoja, myös vastuullisuus näkyi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.