Mistä on kyse: Nuori nainen ukkojen nuotiolla

Riina Wallin on ikänsä kulkenut metsällä. Ensimmäisen hirvensä hän kaatoi 15-vuotiaana.

Metsästysseurue on aina vahvasti miespainotteinen. Kaksikymmentä vuotta sitten keuruulaisseuran matkassa metsässä kuitenkin kulki mukana pieni valopilkku, 8-vuotias tyttö. Tämä tyttö kinusi isältään liki aina lupaa lähteä mukaan hirvimetsälle. Luonnossa kun oli ihana liikkua ja seurueen miesten kanssa oli jännittävää istua nuotiolla.

– Olen tykännyt aina olla ukkojen seurassa ja kuunnella niitä juttuja, Riina Wallin, 28, sanoo ja naurahtaa.

Wallin on tuo parinkymmenen vuoden takainen pikkutyttö, josta on nyt kasvanut aikuinen nainen. Vaikka Wallin (o.s. Santala) onkin aikuistunut, on metsästys pysynyt tiukasti elämässä. Metsästyskortin hän suoritti 11–12-vuotiaana, hirvimerkin ampui 14-vuotiaana ja ensimmäisen kaadon teki 15-vuotiaana.

– Muistan sen tilanteen erittäin hyvin. Olin puupinon päällä tasajaloin seisomassa. Eka laukaus tuli ja piti vähän hakea tasapainoa. Se vasa jäi siihen paikkaan, Wallin kertoo.

Tähän päivään mennessä Wallin laskee kaataneensa 13–14 hirveä. Ilves- ja karhujahdissakin hän on ollut mukana.

Metsästys on tuonut naiselle myös luottamustoimia. Wallin toimii Keuruun riistainhoitoyhdistyksen hallituksessa, on paikallinen petoyhdyshenkilö ja metsästyksenvalvoja sekä Etelä-Keuruun ilvesjahdin johtaja.

Metsästyksen maineelle on hänen mukaansa tullut aivan liikaa turhaa painolastia. Wallin toivoisikin, että ihmiset lisäisivät tietoisuuttaan asiasta.

– Metsästys on arka aihe. Kuitenkin se on niin tavallinen asia, mitä on aina harrastettu. Silti se on monelle vieras asia. Ei ymmärretä villieläinten käyttäytymistä.

– Toivoisin, että metsästys pysyy harrastuksena ja tulee yleisemmäksi. Toivoisin koulutusta ja tietoutta ihmisille tästä asiasta enemmän, että miksi me metsästämme ja miksi pitää metsästää, Wallin sanoo.

Nainen huomauttaa, että metsästys on ennen kaikkea riistan ja luonnon hoitamista. Siihen liittyy paljon muutakin kuin ampumista.

– Esimerkiksi itse käytän reippaat sata päivää vuodessa metsästykseen. Ei se tarkoita sitä, että ammun sen sata eläintä. Metsästys on myös riistan ruokkimista, niiden seuraamista, kannan valvomista ja luonnossa liikkumista.

– Eli ei tarvitse ampua yhtäkään eläintä ja voi silti harrastaa metsästämistä, Wallin sanoo.

Alue, jossa Wallin itse käy metsästämässä, kattaa noin 1 300 hehtaaria. Yleinen tavoite on pitää hirvikanta tuhannen hehtaarin alueella 3–3,5 hirvessä. Tämä on jo yksin liikenneonnettomuuksien ehkäisyssä tärkeää. Wallinin edustama Ollilan Erä kuitenkin sai tälle syksylle peräti kuusi lupaa. Lupamäärä kielii hirvikannan vahvuudesta, jota pitää karsia.

– Onhan meillä Suomessakin pohdittu kaupallista metsästystä, mutta ihan siihen ei vielä kanta riitä. Ja kyllä minä metsästäjänä haluan itse tehdä sen työn saaliin eteen.

Metsästyksen lisäksi Wallin on kunnostautunut soudussa. Sulkavan soutuun hän on osallistunut – niin ikään isänsä innoittamana – peräti 16 kertaa.

Myös kilpa-ammunta kuuluu naisen repertuaariin. Lajissa nainen on napannut metsästyshirvestä henkilökohtaisen SM-hopean ja joukkuepronssin.

Lajin myötä Wallin on saanut myös sen suurimman kultakimpaleensa: hän tapasi puolisonsa ensimmäisen kerran ampumaradalla. Sanaakaan kaksikko ei silloin vaihtanut, mutta muutama vuosi myöhemmin he kohtasivat uudelleen paikallisessa baarissa. Tie naisen sydämeen kävi hirven kautta.

Jussi tuli kertomaan minulle, että on ampunut ensimmäisen hirvensä. Siitä lähtien ollaankin sitten oltu yhdessä, kymmenen vuotta, Riina Wallin sanoo ja nauraa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .