Mitä nuorempi, sitä herkumpi, sanoi rockjumala – Musiikkialan on viimein aika alkaa kunnioittaa naisia

Viime lokakuussa yhdysvaltalaisen näyttelijä Alyssa Milanon twiitistä käynnistynyt ja räjähdysmäisesti levinnyt Metoo-kampanja toi päivänvaloon elokuva-alan naisiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän ja väkivallan.

Vaikutusvaltainen Hollywood-moguli Harvey Weinstein oli saanut sikailla rauhassa vuosikymmeniä, kunnes lopulta joukko tunnettuja naistähtiä syytti miestä julkisesti. Ensimmäisenä Weinsteinin käytöksestä avautui näyttelijä Ashley Judd The New York Timesin haastattelussa, jonka jälkeen lukuisia muita uhreja tuli julkisuuteen.

Kun Milano tämän jälkeen kehotti Twitterissä seksuaalisen väkivallan tai ahdistelun kohteeksi joutuneita naisia kirjoittamaan statuksekseen Me too (minä myös), aukesivat padot.

Kampanja laajeni nopeasti myös Hollywoodin ulkopuolelle. Viime syksyn jälkeen ilmiö on ravistellut valtaapitävien rivejä kansainvälisesti viihdemaailman lisäksi esimerkiksi politiikassa.

Suomessa kohu nousi ohjaaja Lauri Törhösen ilmeisen kauan harrastamasta seksuaalisesta häirinnästä. Laulaja Tomi Metsäketo sai puolestaan lokakuussa ahdistelusyytösten takia potkut Tähdet, tähdet -televisio-ohjelmasta.

Yksi sovinistinen linnake on kuitenkin edelleen pystyssä. Luulisi, että Led Zeppelinin kitaristi Jimmy Pagen, 74, puntti tutisisi edes vähän tällä hetkellä. Page ja muut aikalaiskollegansa ovat nykyään harmittoman oloisia eläkeläisukkoja, mutta 1970-luvulla suosionsa huipulla nämä metsästivät alaikäisiä uhreja silmät kiiluen.

Brittiläinen Led Zeppelin oli yksi kyseisen vuosikymmenen pahamaineisimmista bändäreiden hyväksikäyttäjistä. Eikä tätä edes peitelty. Alan historiakirjallisuudesta löytyy lukuisia kuvauksia siitä, kuinka reilusti täysi-ikäiset musiikkitähdet irstailivat jopa 13–14-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Hyvin usein muusaehdokkaiden kohtelu ei ollut lähelläkään herrasmiesmäistä.

Toki 1960–80-luvuilla pörheintä kauttaan viettäneessä bändärikulttuurissa on laajalti kyse vapaaehtoisuudesta. Rockjumalat houkuttelivat karismallaan laumoittain nuoria tyttöjä ja naisia keikkapaikkojen takahuoneisiin ja hotellijatkoille.

KISS-yhtyeen basisti Gene Simmons, 68, on kehunut harrastaneensa uransa aikana seksiä yli 4 000 naisen kanssa. Moisen luvun eteen on pitänyt painaa tosissaan hommia.

Myös rock’n’rollin kantaisät Elvis Presley, Chuck Berry ja Jerry Lee Lewis ovat kaikki tunnettuja mieltymyksestään nuoriin, alle rippikouluikäisiin tyttöihin.

Rockin historia on täynnä testosteronia tihkuvia sävelteoksia, joissa naaraan ainoa tehtävä on tyydyttää kukkulan kuninkaan seksuaaliset tarpeet. Hip hopin puolella naiskuva ja käytetyt kielikuvat ovat vielä useamman pykälän karskimpia.

Ei siis ole mikään ihme, että musiikkiteollisuudessa naispuolisiin muusikoihin on suhtauduttu usein vähättelevästi ja sovinistisesti. Miesvaltaisessa yliseksualisoituneessa ympäristössä naisten on tarvinnut yleensä menestyäkseen tehdä rutkasti enemmän työtä ja kamppailla harveyweinsteinien kanssa.

Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että populaarimusiikki pitäisi sterilisoida ja kastroida. Kiimaansa ulvovia alfauroksiakin tarvitaan ja auton takapenkillä muhinoinnista saa jatkossakin väsäillä lauluja.

Musiikkialankin pitää silti alkaa suhtautua naisiin tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Toivottavasti aika entinen ei enää koskaan palaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .