Mokoma 1.2.2008

Perjantaina Tanssisali Lutakossa oltiin asian ytimessä, kun suomithrashin kruunaamaton ruhtinas Mokoma esiintyi salintäydelle asiaan vihkiytyneitä. Ilman lämmittelynumeroita järjestetty konsertti kesti napakat tunti ja viisitoista, joten yhdentoista korvilla Lutakkoon valunut väki ehti livakasti vielä keskustaan jälkitunnelmille.

Perjantain keikka jäänee Mokoman aikakirjoihin varmasti yhtenä eriskummallisimmista. Ensimmäinen vastoinkäyminen lävähti naamalle jo soundcheckin aikaan, kun Lutakon uusi äänipöytä päätti jälleen ryhtyä kenkkuilemaan. Äänen trimmaamista päästiin lopulta ja onneksi jatkamaan talon vanhalla pöydällä.

Kummallisten sattumusten sarjan toinen episodi nähtiin, kun Mokoma-laulaja Marko Annala otti täyskontaktia lavalla elämöidessään yhtyeen basistiin, Santtu Hämäläiseen. Törmäyksen seurauksena Annalan silmälasit menivät säpäleiksi. Mies kuittasi asian mustalla huumorilla todeten, että eihän tässä näe tuota biisilistaa, joten huutelepa Tuomo ( Saikkonen, kitaristi) mikä biisi on seuraavaksi aina vuorossa.

Illan erikoisin episodi nähtiin ennen illan kolmatta ja viimeistä slovaria, kun bändin rumpali Janne Hyrkäs joutui sinkoamaan kannujensa takaa lähimmälle ämpärille sisuskalujaan tyhjentämään. Bändi päätti hetken tuumailtuaan tarjota yleisölle harvinaista herkkua soittamalla Mokoman 120 päivää -levyltä Koiruohon. Rumpuja paikkasi auliisti yhtyeen roudari Jarkko Heilimo. Rennolla meiningillä, rumpukorokkeen reunalla istuen soiteltu ja laulettu biisi veti pisteet kotiin. Koiruohon lopussa Hyrkäskin pääsi lavalle takaisin puolitäyttä ämpäriä halaten. Pahoinvoinnin syyksi rumpali epäili koiranleukaisesti talon tarjoamaa myrkytettyä lonkeroa.

Näistä johtuen tai huolimatta perjantain Mokoma-keikka ei ollut paras mitä yhtyeeltä on nähty. Yleisö tykkäsi toki kuin hullu puurosta. Annala veisteli jopa, että jos sanat eivät muistu mieleen, niin ei muuta kuin kuuntelemaan, mitä yleisö laulaa - ja näinpä jopa kävi kerran.

Kolmannen asteen kuulustelu ja Ammu, hautaa, vaikene kolahtivat kympillä. Kyllästymiseen asti radiossa soitetut Marras ja Kuu saa valtansa auringolta sen sijaan maistuivat pakkopullalta. Vade, Retro, Satanaa! jäin kaipailemaan. Setti oli myös kovin lyhyt, vartti lisää olisi ehkä ollut paikallaan illan ainoalta esiintyjältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.