Monopoly Plus

Nykyisin Hasbrolle kuuluvan Monopolyn ensimmäiset tietokoneversiot nähtiin jo 1980-luvun lopussa. Lähes satavuotinen brändi ei ole digimaailmassa noussut lautapeliversion tapaiseen suursuosioon. Siitä huolimatta uusia videopeliversioita nähdään silloin tällöin.

Ubisoftin konsolien latauspalvelussa jaeltava Monopoly Plus pyrkii erottautumaan kilpailijoista näyttävällä ulkoasulla. Pelin pohjana ovat klassisen Monopolyn säännöt ja pelilauta. Konsoliversiossa pelin kulkua ryydittävät kuitenkin näyttävät tehosteet ja animaatiot.

Monopolyn konsepti on vuosikymmenien aikana osoittautunut kestohitiksi. Myös Ubisoftin versio sieppaa nopeasti mukaansa, sillä nettipelin mahdollisuus ja hyvä pelattavuus nostavat hymyn huulille. Syynä on kuitenkin Monopolyn loistava alkuperäisidea, ei pelin keskinkertainen toteutus.

Ensimmäisten pelikertojen jälkeen näyttävät graafiset efektit alkavat nopeasti ärsyttää, sillä silmäkarkkien seuraaminen hidastaa pelin kulkua. Vaikka pelattavuus ja tuotannolliset arvot ovat kunnossa, klassinen lautapeli on edelleen parhaimmillaan perinteisenä, analogisena versiona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.