Mount Everestillä soittanut Toni Hintikka: "Nyt tuntuu kaikkensa antaneelta"

Suomalaisyhtye Ancara ja räppäri Signmark tekivät viikonloppuna populaarikulttuurihistoriaa soittamalla maailman korkeimman keikan 4 530 metrin korkeudessa Mount Everest -vuorella.

Ancaran Jyväskylästä kotoisin oleva basisti Toni Hintikka kertoo internetin välityksellä rockretkikunnan olevan jo paluumatkalla.

– Ollaan nyt laskeuduttu yöksi Phakding-nimiseen kylään 2 650 metriin. Huomenna viimeinen etappi Luklaan, josta lennetään ylihuomenna takaisin Kathmanduun, jossa soitetaan kolme keikkaa, muun muassa Suomen Nepalin suurlähetystössä.

Suomalaismuusikoiden kiipeämisurakka alkoi reilut kaksi viikkoa sitten 2. marraskuuta. Korkeimmillaan Toni Hintikka kävi 5 000 metrissä.

– Nyt tuntuu kaikkensa antaneelta. Tajutonta vaellusta pieniä kinttupolkuja ylös alas. Jos oisin tiennyt kuin rankka reissu tää oli, oisin miettiny uudemman kerran. Kylmyys öisin oli minulle pahinta. Majataloissa oli pakkasta öisin, mikä ei yhtään helpottanu unensaantia. Mutta keikka meni hyvin. Sää suosi ja soitto kulki. Pieniä ongelmia oli kitaroiden vireiden kanssa, mutta siitäkin selvittiin.

Hyväntekeväisyyskampanjalla Ancara haluaa tukea Nepalin taannoisen maanjäristyksen uhreja. Tempauksella kerätään varoja lasten ja nuorten musiikkikoulun perustamiseen Nepalin Kathmanduun.

YLE esittää matkasta tehtävän Projekti Rockin' High -dokumentin ensi vuonna.

Maailman korkeimman keikan voi ainakin toistaiseksi katsoa täältä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .