Musiikin ajan avajaiskonsertti 2011

Musiikin ajan avajaiskonsertti

Viitasaaren kirkossa 5.7.2011
Viitasaaren nykymusiikkifestivaali järjestetään tänä vuonna 29:nen kerran. Tiistain avajaiskonsertissa saatiin esimakua siitä, miltä festivaali tulee kuulostamaan.

Festivaalin ohjelmassa tulee olemaan muutoksia, sillä Musiikin ajan päävieras, saksalainen säveltäjä Enno Poppe, joutui perumaan tulonsa viime hetkellä hänen lähipiirissään sattuneen kuolemantapauksen takia.

Avajaiskonsertin ensimmäinen puoliaika jäi hieman valjuksi. Alkajaisiksi kuultiin tamperelaisen Osuma Ensemblen esittämä Metal Impressions. Pelkästään erilaisista symbaaleista koostuvan kokoonpanon sointi oli turhan hillittyä, eikä näin olen hyödyntänyt läheskään kokonaan perkussioiden ilmaisutehoa.

Toisena esitetty Chiel Meijeringin Sitting Ducks eteni Bravade-kvartetin neljän nokkahuilistin soittamana tiukkaa tempoa ylläpitäen. Vaikka naisnelikon energiataso oli korkea, se ei riittänyt täysin paikkaamaan Meijeringin sävellyksen keskinkertaisuutta. Ennen väliaikaa kuultiin vielä saksofonisti Esa Pietilän urkuparvelta soittama improvisaatio.

Toinen puoliaika alkoi suomalaissäveltäjien teoksilla. Ensimmäisenä baritoni Jussi Lehtipuu ja pianisti Anu Vehviläinen esittivät otteita Perttu Haapasen oopperasta Solity:d. Pseudokielellä laulettua temperamenttista esitystä seurasi Jarmo Sermilän Jean-Eduard en face du fait accompli Akateemisen Saksofonikvartetin soittamana. Sermilän hieno sävellys pääsi oikeuksiinsa kvartetin tulkitsemana.

Ensemble Mosaikin jäsenistä kootun pianotrion taidokkaasti esittämä Enno Poppen teos Trauben oli konsertin selkeä huipentuma. Poppen sävellyksessä alun pienet musiikillisten aiheiden versot kasvavat nopeasti täysiin mittoihinsa. Rytmikkäässä ja intensiivisessä Traubenissa viulun ja sellon sävelpurkauksia säestää piano varsin perkussiivisesti, lähes melodiattomasti kompaten.

Poppen teos sai runsaslukuiselta yleisöltä raikuvat aplodit. Avajaiskonsertista jäi hyvä maku, joten luvassa lienee varsin mielenkiintoinen festivaaliviikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.