Netistä tilaa ja palautetta

Kuinka moni harrastaakaan taidetta omaksi ilokseen? Kirjoittaa pöytälaatikot pullolleen runoja tai taiteilee tapettia tarmokkaasti peittoon. Pöytälaatikko on monelle liian pieni ja alkaa ahtaudessaan ahdistaa. Kun tuotokset pursuavat lattialle, eikä laatikolta millään irtoa palautetta, herää halu näyttää teoksiaan muillekin.

Pöytälaatikon voi päästää piinasta, sillä taide kukkii myös internetissä. Luomisgalleriat kutsuvat harrastelijataiteilijoita julkaisemaan valokuvia, kirjoituksia ja kuvataidetta. Ei tarvitse olla ammattilainen, huippulahjakkuus tai viimeisen päälle täydellistä jälkeä tekevä taiteilija. Halu harrastaa ja saada palautetta riittävät, ainakin melkein.

Rehellistä, kehittävää palautetta

- Luomisgallerioiden olemassaolo on hyvä asia, sillä lähes kuka tahansa voi laittaa töitään näytille ja saada palautetta muilta rekisteröityneiltä käyttäjiltä, kertoo Aukea.net-sivustolla perinteistä-ja digitaalista kuvataidetta julkaiseva Tomi Itäniemi, 21.

Itäniemi löysi Aukean pari vuotta sitten. Hän laittoi teoksiaan esille tahtoen tietää ihmisten mielipiteen töistään. Hän sai hyvää palautetta ja julkaisee nyt tuotoksiaan aktiivisesti.

- Aukea.net on kehittänyt minua taiteilijana. Saan rehellisempää palautetta, kuin koskaan olen koulussa saanut. Se innostaa tekemään lisää ja lisää.

Itäniemi onkin kehittynyt harrastuksessaan. Nuorella miehellä on takataskussaan voitto Puma Create -pakkaussuunnittelukisassa, sekä erityismaininta ja kannustuspalkinto valtakunnallisessa, digitaalista taidetta esittelevässä DigiTaika-tapahtumassa.

Maailma, täällä minä olen

Tero Myllyvirta, 22,runoilee Rakkausrunot.fi-sivustolla. Myllyvirta on ollut sivuston käyttäjä kolmen vuoden ajan.

- Runojen julkaisu on tapa antaa itsestään jotakin. Moni netissä teoksiaan julkaiseva tahtoo kertoa maailmalle, että täällä minä olen. Kirjoittaminen on myös terapeuttista, Myllyvirta kuvailee harrastustaan.

- On kiva saada palautetta omista töistään. Olen huomannut kehittyneeni ja poistanut vanhemmat runoni sivustolta.

Entä mitä yleisesti ottaen tuumataan rakkausrunoin tuntojaan purkavasta pojasta?

- Naljailen itsekin itsestäni kavereilleni. Eivät he pahalla katso. Tosin runoilu on tavallaan henkilökohtainen asia, enkä nosta sitä esiin, kun puhumme äijien juttuja, kertoo Myllyvirta.

Harjoitusta ja harrastuneisuutta

Vuonna 2000 perustetulla Aukea.net-sivustolla töitään julkaisee aktiivisesti noin 1 000 taiteilijaa. Rekisteröityneitä, mutta vain muiden töitä kommentoivia ja teoksia selailevia käyttäjiä on kymmenkertainen määrä.

Sivustolla on osastot kuvataiteelle, valokuville ja kirjoituksille. Aukeassa käyttäjä ei voi kätkeytyä nimimerkin taakse, ja teosten julkaisijalta vaaditaan harrastuneisuutta.

- Teoksella pitää olla taiteellista arvoa. Ensikertalaisten työt eivät välttämättä täytä laatukriteereitä, kertoo Teemu Lankila Aukean teknisestä ylläpidosta.

Rakkausrunot.fi-sivustolla rekisteröityneitä kirjoittajia on 16 000. Ylläpitäjien mukaan sivuilla vierailee lähes 10 000 henkilöä päivittäin. Sivuston takana toimii vuonna 2003 perustettu Rakkausrunot ry. Rakkausrunoissa nimimerkkiä voi käyttää, eivätkä laatukriteerit ole korkeat.

- Meidän paikka on se, missä saa harjoitella, toteaa Rakkausrunot ry:n puheenjohtaja Pekka Lausas.

Runosheriffejä ja jälkiseurantaa

Valtava luovuuden määrä kaipaa luonnollisesti valvovan silmän katsetta.

- Aukeassa käyttäjät osallistuvat laadunvalvontaan. He merkkaavat töitä, jonka jälkeen ylläpito käsittelee ne. Puolen vuoden aikana ei ole tullut ainuttakaan tapausta, joka olisi rikkonut sääntöjä. Yleensä laadunvalvonnan tuloksena poistetaan töitä, jotka ovat täysin vasta-alkajien teoksia, Lankila kertoo.

- Käyttäjistämme noin kolmekymmentä on runosheriffejä, jotka pitävät silmät auki ja seurailevat tuotoksia. Sivusto pidetään siistinä, vaikka nimimerkin taakse piiloudutaankin, toteaa Lausas.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Kolumni: Kaikesta ei voi tehdä komediaa, sillä lopputuloksena voi olla hämmentävä huumorikokemus

Tämänkin uutisen oli joskus tultava: Tanssiorkesteri Euroset panee pillit pussiin

Ravintola-arvio: Keskisuomalaisen makuraati vieraili Haraldissa – tarjoilija varoitteli hauleista ja savulahna oli suorastaan rikollisen hyvää

Kolumni: Rikollinen mieli -dokumenttisarjaa on haukuttu härskiksi sosiaalipornoksi – olen osittain eri mieltä

Kun vastaan tuli suulas orava ja lumiukkopartio – toimittaja otti selvää, mihin Palokassa kannattaisi suunnata paikallisten mielestä

Kaikki maailman viisaudet on ripoteltu ympäri Jyväskylää suureksi elämäntaito-oppaaksi – katso kuvasarja

Risto Kaskilahti, Viitasaaren lahja suomalaiselle viihteelle tekee debyytin UIT-revyyssä

Tangokuningatar yllättää "uudella" uravalinnallaan: "Lähden heti malliksi kun kysytään"

Pankinjohtajat ja kauppiaat naureskelivat taloushuolissa kärvistelleelle Aki Palsanmäelle, kunnes pihaan karautti vuonna 2012 tuotantoyhtiön auto

Kolumni: Tiesitkö tämän Die Hardista? Ja muutama muu jännä fakta: "Elokuvan kuvauksissa käytettiin 17:ää hajoamisen eri vaiheissa ollutta aluspaitaa"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.