"Nipsu-täti" Toini, 79, loihtii juomatölkkien avausrenkaista upeita käsitöitä: "Uusi idea voi iskeä vaikka yöllisen vessareissun aikana"

Laukaalainen Toini Flinkman, 79, istuu keinutuolissa ja virkkaa.

Pöydällä olevista karkkilaatikoista pursuaa tuhansia tölkkien avausrenkaita eli nipsuja. Toiset kutsuvat näitä klipsuiksi. Moni ei keksisi moisille käyttöä, mutta tämä rouva loihtii niistä muun muassa käsilaukkuja, liinoja, baskereita ja solmioita.

– Joskus viisi vuotta sitten innostuin tästä luettuani artikkelin Viva-lehdestä. Ajattelin, että jotain minä varmasti osaisin noista nipsuista tehdä. Mietin vain, että mistä ihmeestä minä niitä saan?

Toiset alan harrastajat joutuvat metsästämään nipsuja esimerkiksi Tallinnan laivoilta. Flinkmanille niitä alkoi sadella lahjoituksena ystäviltä.

– Tällä hetkellä minulla monta kymmentä tuhatta nipsua. Olen niin kiitollinen, kun ihmiset näkevät näin paljon vaivaa.

 

Flinkman esittelee kokonaan nipsuilla vuoraamansa kangasliivin. Hän kertoo sellaisen tekemiseen kuluvan noin kaksi viikkoa, jos on ahkera.

– Tuttu tansanialainen kanttorimies ihastui tähän liiviin suuresti, joten lupasin tehdä hänelle samanlaisen. Mies ehdotti, että jos hän saa joskus kasaan oman bändin, niin voisinko tehdä sellaiset heille kaikille. Siinä vaiheessa oli jo kieltäydyttävä kunniasta, Flinkman sanoo ja nauraa.

Seuraavaksi hän aikoo tehdä nipsuista repun.

 

Ihmiset kutsuvat Flinkmania jo yleisesti ”nipsu-tädiksi,” mutta yksinomaan nipsuihin hänen inspiraationsa ei rajoitu. Hän on purkanut taiteellista puoltaan tekemällä muun muassa posliinimaalauksia ja keramiikkaa sekä maalaamalla tauluja. Asunnossaan on lukuisia ovi- ja ikkunakoristeita. Kirjahyllyssä ja seinillä komeilee useita itse virkattuja teoksia.

– Ja tässä on hopealangasta tehty kaulakoru. Tällainen on hyvin helppo tehdä, siitä vaan kolme kertaa samasta silmusta kiinni.

 

Käsillä tekeminen alkoi Flinkmanin kohdalla jo lapsuudessa 1940-luvun jälkipuoliskolla.

– Syntymälahjana olen tämän saanut. Minulla oli aina hirveä hinku tehdä kaikkea. Patalapuista se lähti. Ensimmäiset lapaset ja sukat kudoin jo ennen kuin aloitin koulun. Kerran kyläkoulumme opettaja seisoi korokkeella ja esitteli niitä kaikille. Voi mahdotonta, että minua jännitti, Flinkman muistelee.

Käsitöitä tekemällä Flinkman kertoo hukuttavansa arjen surut.

– Tämä maailma on mennyt ihan sairaaksi. Kaikki se kauheus, mitä saa tänä päivänä lehdestä lukea... lapsia raiskataan ja pääministerit pomppivat sateenkaarimarsseissa. Luojan kiitos, että minulla on näitä harrastuksia. Ei tule ajatelleeksi kaikkea tuota hulluutta, kun saa tehdä tällaista.

 

Flinkman menetti aviomiehensä yli kaksikymmentä vuotta sitten leukemian vuoksi. Leskeksi jäätyään nainen purki tarmonsa yhä enemmän käsitöihin.

Uuden työn keksimiseen ei tarvita Flinkmanin mukaan minkäänlaisia piirustuksia. Uusi idea voi syntyä päässä vaikka yöllisen vessareissun aikana.

– Kun on tällainen käsityöihminen, niin tavaraa kertyy ihan mahdottomasti. Kolme huonetta ei tahdo millään riittää.

 

Niin taloyhtiössään kuin elämässä yleensäkin Flinkman haluaa pitää heikompien puolia sekä perinteistä maalaisjärkeä yllä. Hän kertoo hänellä olevan tapana sanoa pamauttaa.

– Tässä kerrostalossa ei yöaikaan mekkaloida tai tulee hatkat!

Kylmää kyytiä saivat myös ne kymmenen miestä, jotka erehtyivät Flinkmanin kodin nurkille skeittaamaan ja kaljottelemaan. Yhdellä heistä oli kamera mukanaan.

– Menin hätistämään heitä pois, mutta eivät korviaan lotkauttaneet. Silloin hain kipollisen vettä ja viskasin kohti kameralla kuvannutta miestä. Johan saivat jalat alleen ja häipyivät.

 

Flinkman on erityisen kiitollinen neljästä lapsestaan ja lastenlapsistaan.

– Pyrin jo aikanaan kasvattamaan lapsistani kunnon kansalaisia. Sellaiset opit sain aikoinaan itsekin. Minulla oli hyvä maalaiskoti, missä opetettiin työntekoon ja rehellisyyteen, Toini Flinkman sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .