Opeth 17.10.2003

Ruotsalaisen Opeth-yhtyeen oli määrä esiintyä viime kesän Tuska-festivaaleilla, jotka kolmen päivän aikana kokosivat yhteen 25 000 metallimusiikin ystävää. Keikka kuitenkin peruttiin vedoten USA:n kiertuetta edeltäneisiin kiireisiin.

Viime viikolla toteutetun Suomen minikiertueen voi tulkita jonkinlaiseksi hyvitykseksi viimekesäisistä ohareista. Helsingin Tavastia, Tampereen Pakkahuone ja saman kokoluokan Lutakko vetävät yhteensäkin vain murto-osan yleisömäärästä, joka Opethia olisi Tuskassa odottanut.

Illan ensimmäisten elävien nuottien rymähdettyä ilmoille yhdentoista aikaan ihmettelin kaverini kanssa, kuinka lämmittelybändiksi ilmoitetulla Extolilla on otsaa matkia pääesiintyjää noin räikeästi.

Rakenteeltaan monimutkaisessa avauskappaleessa laahaava uusproge yhdistyi saumattomasti sinfoniseen skandimetalliin ynnä lohduttoman kauniisiin balladiosioihin. Täsmälleen samoin voi luonnehtia useimpia Opethin tekeleitä.

Extol lakkasi kiinnostamasta sillä hetkellä, kun seuraavan biisin alkuperäksi paljastui Opethin legendaarinen Blackwater Park -albumi ja esittäjäksi itse Opeth. Lämppäri olikin aloittanut tavanomaista aikaisemmin ja ehtinyt lopettaa ennen saapumistamme.

Äänenvoimakkuus oli juuri sopiva, soundit kohdallaan ja täydellisessä balanssissa. Instrumenttien hallinta oli varmaa ja tarkkaa enkä havainnut pienintäkään soittovirhettä. Miinuksena voisi pitää sitä, että ainakin itselleni tutut biisit olivat jokseenkin identtisiä studioversioittensa kanssa. Silti ne tuntuivat toimivan livenä vieläkin paremmin kuin kotikuuntelussa.

Ihmisten vaatiessa kulttisuosikki Bleakia vokalisti Mikael Åkerfeldt kysyi heiltä ironisesti: "Onko se ollut listahitti Suomessa?" Opeth on meillä, kuten muuallakin maailmassa, vannoutuneen mutta varsin pienen kannattajakunnan suosiossa, joten myynti- ja soittolistoilla Opeth on vieras käsite. Yksi syy radiosoiton puutteeseen lienee biisien pituus: Jyväskylässä kuultuun reilun puolentoista tunnin settiin mahtui vain kymmenkunta kappaletta.

Yleisöä kuitenkin löytyi Keski-Suomesta riittävästi täyttääkseen Lutakon tanssisalin ääriään myöten. Tosin osa keikan loppuunostaneesta yleisöstä oli saattanut saapua kauempaa, sillä innokkaimpien jyväskyläläisfanienkin tiedetään käyneen myös Helsingin ja Tampereen Opeth-konserteissa aiemmin viime viikolla.

Osa paikallaolijoista antoi päänsä ja käsiensä heilua villisti jylisevien äänivallien ja Åkerfeldtin raivokkaan kuolonkorinan mukana. Puhtaasti lauletuissa suvantokohdissa jotkut lauloivat mukana niin suurella tunteella, että Idolsin tuomarit olisivat puhjenneet kyyneliin.

Jotkut huojuivat koko illan silmät kiinni paikoillaan ja heräsivät transsistaan vasta keikan loputtua. Yhtä kaikki, jokainen näytti nauttivan ruotsalaisen nerouden hedelmistä joka solullaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Suomeen saapuva Ed Sheeran on aikamme suurin kitarasankari – katso video, jos et usko

Kaatui, mutta voitti – Lasse Virénin legendaarinen urheilutarina ei unohdu

Bändi syntyi Jyväskylässä ja ukkosen isku vei sen maailmankartalle – Steve ’n’ Seagulls kiertää Pohjois-Amerikkaa jo seitsemättä kertaa

Excalionin palaset loksahtivat Laukaassa kohdilleen – Konneveden lahja metallimusiikille julkaisee uuden levyn syyskuussa

Lempi leiskui festareilla – mies kosi Tuomistonlammen laiturilla: "Ainakin vuoden verran olen miettinyt, että Naamoilla kosin"

Ukkometson tulipalo vuonna 1981 toi Jyväskylän keskustaan dramaattisen näyn – eliittiravintolan toiminta päättyi liekkeihin, mutta tarinat elävät

Päijännepurjehduksen tuuletukset nähdään tänä vuonna Säynätsalossa – venekunnat aloittavat 118 kilometrin urakkansa Padasjoelta

Katso kuvat: John Smith Rock Festivalin perjantai oli loppuunmyyty – "Tämä on vain kerta kaikkiaan aivan todella hyvin järjestetty festari"

"Pelkopalautetta on tullut monesta sarjasta" – Möröt ja nallet ovat aikansa kuvia

Palkittu uuraislainen hevoskuvaaja kokoaa näyttelyn lapsuusmaisemiinsa – katso täältä parhaita paloja

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.