Päivän valinnat 17.7.

Kolmas kivi auringosta

Huonosta muistista on myös hyötyä. Silloin voi hyvästä komediasarjasta nauttia uudelleen kuin näkisin sen ensimmäisen kerran. Tosin katsomiskertojan välissä pitää olla vähintään viisi vuotta.

Tilannekomedia Kolmas kivi auringosta (3rd Rock from the Sun, 1996–2001) toimii yhä. Sen perusidea on iätön ja aiemminkin toimivaksi todettu. Solomonit yrittävät näyttää ihan tavalliselta amerikkalaisperheeltä, vaikka oikeasti ovat ihmiseksi naamioituneita avaruusolentoja. Heidän tehtävänsä on ottaa selvää siitä, miten ihmiset toimivat ja ajattelevat. Kun meitä katsotaan ulkopuolisin silmin, huumoria syntyy väkisinkin. Kolmas kivi auringosta menee usein onnistuneesti farssin puolelle, mitä sitcomit eivät kovin usein tee.

Tänään nähtävän jakson muistan poikkeuksellisen hyvin. Tämä johtuu vierailevista kaunottarista, jotka yllättäen ilmaantunut Ohion Rutherfordiin. Naisia esittävät tuolloiset tosielämän supermallit kuten Cindy Crawford, Angie Everhart, Beverly Johnson ja Irina Pantaeva.

Ajankohtainen kakkonen Special: Espanjan varastetut lapset

Espanjaa kuohuttaa omalaatuinen ja pöyristyttävä skandaali. Vastasyntyneitä vauvoja on viety vanhemmiltaan ilman lupaa ja myyty edelleen. Toiminta jatkui vuosikymmeniä, ja varastettujen lasten lukumäärä nousee satoihin tuhansiin.

Lapsikauppa alkoi diktaattori Francon aikana, jolloin lapsia anastettiin poliittisesti tai muutoin sopimattomilta vanhemmilta. Syntymätodistuksia väärennettiin, ja useissa tapauksissa vanhemmille kerrottiin vauvan kuolleen pian synnytyksen jälkeen. Laittomissa adoptioissa erityisen aktiivinen oli katolinen kirkko, jonka papit ja nunnat ansaitsivat rahaa lapsikaupalla.

Kaappaukset jatkuivat vielä vuoteen 1990 saakka. Asioiden paljastuttua espanjalaiset ovat ryhtyneet etsimään perheenjäseniään kotimaastaan ja eri puolilta maailmaa. Sukulaisuussuhteita haetaan DNA-testien avulla ja jopa hautoja avaamalla.

BBC:n dokumentti seuraa perheitä, jotka yrittävät epätoivoisesti saada selkoa läheistensä todellisesta kohtalosta.

Elävä arkisto: Helsingin olympialaiset

Yksi suomalaisille erityisen rakas myytti väittää, että Helsingin olympialaiset vuonna 1952 olivat viimeiset kunnolliset olympialaiset. Pitäkäämme tästä kiinni jatkossakin. Helsingin olympialaisista on kulunut 60 vuotta, mikä antaa hyvän syyn muisteluille.

Elävässä arkistossa nähdään kolme olympia-aiheista ohjelmaa. Lyhytelokuvassa Helsinki valmistautuu Olympialaisiin tutustutaan kisapaikkoihin ja itse presidentti Paasikivi toivottaa vieraat tervetulleiksi. Ohjelman Olympiaradio 1952 kertoo Ylen olympia-ponnisteluista. Vuonna 1954 valmistunut Muistojen kisakesä 1952 on olympialaisiin palaava väridokumentti.

Lemmen ilta

Lempi kuuluu kesään, mutta toivottavasti ei vain sinne. Radio Suomen Lemmen illassa kuuntelijat kertovat lemmentarinoitaan. Yksi pääteemoista on lavatanssit ja se, mitä niiden jälkeen tapahtuu. Pariutuminen on vaikea asia, johon ei ole tarkkoja sääntöjä. Rakkaus voi olla ihaninta elämässä, mutta se voi myös satuttaa pahasti ja jättää traumat.

Lemmen illan asiantuntijoita ovat rakkausvalmentaja Mia Halonen, terapeutti Pekka Holm sekä tanssia vaimonsa kanssa harrastava Ali Monola. Ohjelman toimittavat Jaana Selin ja Sanna Pirkkalainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Tänään

Kolumni: Kaikesta ei voi tehdä komediaa, sillä lopputuloksena voi olla hämmentävä huumorikokemus

Tämänkin uutisen oli joskus tultava: Tanssiorkesteri Euroset panee pillit pussiin

Ravintola-arvio: Keskisuomalaisen makuraati vieraili Haraldissa – tarjoilija varoitteli hauleista ja savulahna oli suorastaan rikollisen hyvää

Kolumni: Rikollinen mieli -dokumenttisarjaa on haukuttu härskiksi sosiaalipornoksi – olen osittain eri mieltä

Kun vastaan tuli suulas orava ja lumiukkopartio – toimittaja otti selvää, mihin Palokassa kannattaisi suunnata paikallisten mielestä

Kaikki maailman viisaudet on ripoteltu ympäri Jyväskylää suureksi elämäntaito-oppaaksi – katso kuvasarja

Risto Kaskilahti, Viitasaaren lahja suomalaiselle viihteelle tekee debyytin UIT-revyyssä

Tangokuningatar yllättää "uudella" uravalinnallaan: "Lähden heti malliksi kun kysytään"

Pankinjohtajat ja kauppiaat naureskelivat taloushuolissa kärvistelleelle Aki Palsanmäelle, kunnes pihaan karautti vuonna 2012 tuotantoyhtiön auto

Kolumni: Tiesitkö tämän Die Hardista? Ja muutama muu jännä fakta: "Elokuvan kuvauksissa käytettiin 17:ää hajoamisen eri vaiheissa ollutta aluspaitaa"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.