Paris Hilton juhli ilman rintaliivejä

Miljoonaperijätär ja seurapiirikaunotar Paris Hilton juhli eilen helsinkiläisessä Lux-yökerhossa poikaystävänsä Benji Maddenin dj-keikan aikana. Vierailua Sedu Koskisen omistamassa ravintolassa seurattiin silmä tarkkana molemmissa iltapäivälehdissä

Iltalehden mukaan Hilton ja Madden saapuivat yökerhoon puoli yhden jälkeen torstaiyönä. Madden aloitti tuota pikaa levyjen soittamisen, Hilton taas riehaantui tanssimaan dj-korokkeella.

Tuore romanssi näytti kukoistavan suukoista ja rakastuneista katseista päätellen, miettii lehti.

Benjin keikka päättyi kello kahden jälkeen yöllä. Tämän jälkeen pariskunta pyörähti ravintolan VIP-puolella. Sen jälkeen he suuntasivat taksilla Radisson SAS-hotelliin.

Iltalehden mukaan ravintolaan oli saapunut tuhat vierasta Hiltonia ihailemaan. Joukossa oli muun muassa tanssijatar Johanna Tukiainen ja 69 Eyes-yhtyeen Jyrki69 ja Jussi69.

Kummankin iltapäivälehden mukaan Hiltonin juhlinta oli hillittyä, tosin rintaliivit olivat häneltä jääneet kotiin. Hilton tunnetaan muun muassa vilautteluistaan ja ankarasta bailaamisesta.

Maddenin bändin Good Charlotte jatkaa maailmankiertuettaan, ja suuntaa lauantai-iltaa varten Kreikkaan. Perjantainen Tukholman keikka on peruttu. Nyt kyselläänkin, viihtyvätkö rakastavaiset Suomessa pitempäänkin.

Arvio Good Charlotten keikasta Keskisuomalaisessa lauantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.