Pauli Hanhiniemen perunateatteri 11.10.2001

Pauli Hanhiniemen perunateatteri jatkaa siitä mihin Kolmas nainen jäi. Vuonna 1994, kun klassikkosuomirockbändi hajosi, kokosi säveltäjä-sanoittaja ynnä solisti Pauli Hanhiniemi pian uuden yhtyeen taustavoimikseen, ja elämänhajuinen rock sai toisen tilaisuuden.

Menneisyyden liike-energiaa hyödyntävien alkuvuosien jälkeen Perunateatteri on saavuttanut aidosti omaa jalansijaa. Hiljattain ilmestynyt viides levy Appelle-moi Bob otettiin vastaan vilpittömällä kiinnostuksella. Torstaina yhtyeen kiertue osui Lutakkoon.

Hanhiniemen tapa tehdä musiikkia säteilee yli aikakausien. Yhdeksänkymmenluvun alkupuolen pohjalainen suomirock on kokenut luonnollisia muutoksia pyöriessään ajan hammasrattaissa, mutta säilyttänyt sävellyksissä ja etenkin sanoituksissa perimmäiset piirteensä. Hanhiniemen elämänkatsomus heijastuu hallitsevana elementtinä Perunateatterin tuotantoon.

Laulaja on reilusti oma itsensä. Hanhiniemessä on boheemia renttuasennetta, eikä hän pelkää lavalla antaa itsestään vastaavaa vaikutelmaa. Hanhiniemi on varma itsestään. Hanhiniemi on olemukseltaan keskiarvon inkarnaatio, joka tekee keskinkertaisuudesta kadehdittavaa. Tällaisia kavereita voi nähdä pikkukaupunkien pystybaareissa maistelemassa kolmen merkin keskiolutvalikoimaa.

Pienen yhteisön elämänrytmi ja -asenne on Hanhiniemen viisasten kivi, eikä siinä ole mitään väärää. Sielunmaiseman tinkimättömässä rehellisyydessä ei ole sijaa teeskentelylle.

Kun Pauli Hanhiniemi luo tarinalleen raamit ja täyttää ne oivaltavilla yksityiskohdilla, valkenee syvempi ymmärrys niitä pieniä suuria elämänkohtaloita kohtaan, jotka eivät pääse uutisiin muutoin kuin tyhmyyksiä tekemällä. Hanhiniemi kertoo sen tavallisen sinisävyisen tarinan epätavallisen mielenkiintoisesti.

Mahtaa monta ansaa vielä meikää odottaa/mä mietin kun käyn esi-isäin tapaan niihin astumaan.

Pauli Hanhiniemi on luonnostellut suomalaista sielunmaisemaa vahvoin vedoin jo kauan ennen kuin esimerkiksi suorasukaisuudestaan kuuluisasta Zen Cafésta oltiin kuultukaan.

Lyriikan tutunomainen helppous, ja mutkattomuus tekee kappaleista helposti sisäistettäviä ja täsmällisiä. Nykyhetken arkinen estetiikka on avainasemassa, samalla tavoin kun Kolmannen naisen aikoina.

Mutta Perunateatteripa ei taivu samaan muottiin kuin edeltäjänsä. Uudet soittajat tuovat tuoreempaa näkemystä.

Bändi suvaitsee irrotella ja hakea erilaisia sävyjä siten, että rumba ei käy uuvuttavaksi. Basisti Samuli Hapon brassaileva rockasenne kiskoi torstaina bändin yleisvaikutelmaa väsähtäneestä keskikaljahönömentaliteetista terävämpään suuntaan. Kitaristit Pasi Hiidenniemi ja Tommi Laine vastasivat viilipyttymäisestä poprocktyylistä, joka harvoin ja harkitusti livautti ilmoille muutaman voimasoinnun. Rumpali Mika Hiironniemi oli herkästi tovereidensa juonessa mukana.

Yhtyeen asema osana kokonaisuutta tuntui livenä harmittavalla tavalla autonomiselta, sillä musiikillinen vuorovaikutteisuus solistin ja soittajien jäi välttämättömimmän varaan. Omilla kentillään pysytellessään Hanhiniemi ja kumppanit tekivät vaikutelmasta kovin rutinoituneen. Ehkei pohjanmaalainen mielenlaatu vallan ihmeelliseen sirkukseen suostukaan, vaan se keskittyy jurosti olennaiseen.

Hittiotokset Perso elämälle, Ois ollu, Joki ja Kylästä kaupungiksi linjasivat iltaa. Solistin virnuileva, epäskarppi hahmo mallaili huojuvia mutta sitäkin huvittavampia aasinsiltoja kappaleiden välille. Parhaassa tapauksessa johdannoista tuli itsenäisiä episodeja, joiden relevanssi jäi kyseenalaiseksi.

Hanhiniemellä on yleisöönsä joka tapauksessa varma ote, ja taito saada katsojat viihtymään niukallakin esiintymisellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.