Peliarvio: Dirt Rally 2.0 on parasta mitä rallista on tehty

Pisimmillään yli kymmenen minuutin erikoiskokeet ovat pirullisia.

Dirt Rally 2.0
Codemasters
Pc, PS4, Xbox, ikäsuositus 3

Dirt Rally 2.0:ssa tienpinta muodostuu yli sadasta tasosta, jotka laskevat tien kulumisen lähtöjärjestyksen mukaan realistisesti. Myös sää, rengasvalinta ja kumin kuluminen vaikuttavat pitoon. Maalin jälkeen ajetaan vieläpä hiljaa AT-asemalle. Tunnelma on käsinkosketeltava.

Näin syvillä yksityiskohdilla ei tosin olisi väliä, elleivät perusteet olisi kunnossa. Ja sitä ne totta vieköön Codemastersilla ovat: kyseessä on jo brittistudion 13. rallipeli alkaen vuoden 1998 ikimuistoisesta Colin McRae Rallysta.

Pisimmillään yli kymmenen minuutin erikoiskokeet ovat pirullisia, vauhtia piisaa ja ohjattavuus hipoo täydellisyyttä.

Olosuhteilla kikkaillaan lisäksi kiehtovasti. Esimerkiksi Uuden-Seelannin auringonpaahteesta tie viekin syvälle viidakkoon, jolloin ajetaan kuin säkkipimeässä.

Erityismaininta kuuluu myös kartturi Phil Millsin elämänmakuisille, tarkoille nuoteille.

Simulaatiomainen peli rankaisee virheistä armottomasti. Pelin tuottaman nautinnon määrä onkin suorassa yhteydessä omaan keskittymiskykyyn.

Kokonaisuutena: parempaa rallipeliä ei ole.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .