Peliarvio: Sekiro: Shadows Die Twice on mestariteos, jonka avaaminen vaatii aikaa ja vaivaa

Sekiro: Shadows Die Twice

FromSoftware

Pc, PS4, Xbox, ikäraja 18

Kaadu seitsemän kertaa, mutta nouse ylös kahdeksan kertaa. Näin kuuluu vanha japanilainen viisaus. Siinä tiivistyy niin japanilainen ammattiylpeys, nöyryys, määrätietoisuus kuin Hidetaka Miyazakin videopelitkin.

Miyazakin pelit, kuten Demon’s Souls (2009), Dark Souls (2011) ja Bloodborne (2015) ovat kiven kovia ja kryptisiä. Sisältö pysyy piilossa, kunnes sitoutuu hurjaan muttei koskaan epäreiluun haasteeseen. Vastarinnan kukistaminen, alueiden löytäminen ja tarinan paljastaminen tarjoavatkin poikkeuksellista nautintoa.

 

Sarjan uutuus on feodaalisen Japanin taianomainen toimintafantasia Sekiro: Shadows Die Twice. Kyse on mestariteoksesta, jonka avaaminen vaatii aikaa ja vaivaa.

Peli on kuin pelattava samurai- tai kamppailuelokuva kaikessa aasialaisessa arvokkuudessa ja sulolinjaisuudessaan. Siinä ohjataan ninjaa, joka liikkuu valtavalla ketteryydellä sankoissa bambumetsissä, mutaisilla taistelukentillä ja temppeleiden katoilla, sieltä hetkessä toisaalle pomppien.

Mytologisia metsänhenkiä ja sotilaita kohdataan jopa kymmenien minuuttien puolustustaistoissa. Meditatiivisessa pelissä tuntee ainutkertaisesti olevansa kaikkeen kykenevä, balettimainen mestarininja.

Tosin harvoin sitä kokee olevansa yhtä sukkasillaan kuin nyt: Sekiro on Miyazakin vaikein teos, suoranainen pelien Mount Everest. Lopputekstien näkeminen 80 tunnin koukeroisen, salamyhkäisen ja murskaavan kokemuksen jälkeen palkitseekin tunteikkaasti. Olo on kuin olisi henkisesti kasvanut.

 

Vaikka peli on haastava ja brutaali, anti on seesteistä ja kaunista. 1500-luvun lopun Sengoku-kausi oli Japanin verisintä, mutta Sekiro ammentaa aiheesta unimaisen sielunmaiseman. Päätarina paljastuu johtolankoja seuraten, esineiden kuvauksia lukien ja aavemaisia hahmoja analysoiden.

Tulkinnassa pääsee syvemmällekin: Sekiro kertoo pohjimmiltaan Japanissa vuosisatoja myötäeläneistä ja vastakkain asetelluista buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta. Miyazaki käyttää uskonnollista kuvastoa, rituaaleja ja vertauskuvia nerokkaasti ja moniulotteisesti kertoessaan piilotettua taustatarinaa. Kyse ei ole niinkään uskonnollisuudesta, vaan historian purkamisesta, taiteilijan kiehtovasta näkemyksestä.

Hidetaka Miyazaki on omia polkujaan kulkeva todellinen taiteilija. Hänen peleissä saattaa joutua kaatumaan satoja kertoja, mutta kun sen ratkaisevan kerran nousee ylös, mikään muu ei tunnu miltään.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .