Peliarvio: The Stillness of the Wind kertoo kauniisti ikäihmisen mielenmaisemasta

The Stillness of the Wind kertoo koskettavan tarinan iäkkäästä naisesta, joka on asunut lapsuudenfarmillaan koko elämänsä. Pelin takana on australialainen Coyan Cardenas, joka on löytänyt inspiraation pelien tekemiseen ilahduttavasti Andrei Tarkovskin ja Béla Tarrin mestarielokuvista.

Lumoava kokonaisuus ottaa kuin lämpimään syleilyynsä. Värit ovat tunnelmallisia, taustalla tuuli puhaltaa ja eläimet ääntelevät hiljaa. Pelissä tuntee olevansa eristyksissä luonnonhelmassa, jossain sadun ja toden kohtauspisteessä. Aika on kuin pysähtynyt. Paitsi, että päähahmolta se alkaa loppua.

Raihnaisuus välittyy. Pienet askareet ja etäisyydetkin vaativat aikaa, vaivaa ja ennalta suunnittelua. Maasta pitäisi saada jotain henkensä pitimiksi.

Läheiset pyytävät kirjeissään rouvaa muuttamaan kaupunkiin, mutta hän ei hievahdakaan. Hän on osa aluetta.

Runollinen, ainutkertainen peli valtaa mielen pitkäksi aikaa: tässä on kiehtova näkökulma elämästä, onnellisuudesta ja ajan sekä terveyden merkityksestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.