Perjantain 2.3. elokuvat

The Hurt Locker

Nelonen klo 21.30–00.00

Kuusi Oscaria voittanut The Hurt Locker (2008) on erilainen sotaelokuva. Tapahtumat sijoittuvat Irakin sotaa, ilman politiikkaa. Pääosaan nousee pomminpurkuryhmän uusi johtaja William James (Jeremy Renner), joka on jatkuvasti yhden virheen päässä kuolemasta.

Suudelma ennen kuolemaa

MTV3 klo 22.50–00.40

Köyhän perheen vesa (Matt Dillon) on päättänyt naida rahaa ja vaikutusvaltaa. Hän seurustelee rikkaan miehen (Max von Sydow) toisen kaksostytön (Sean Young) kanssa. Jännärissä Suudelma ennen kuolemaa (A Kiss Before Dying, 1991) Dillon on roolissaan hyvä ja Young aivan kamala.

American Gigolo

Yle Teema klo 21.30–23.25

Mieshuoran (Richard Gere) elämä menee pilalle, kun hänet lavastetaan syylliseksi asiakkaansa murhaan. Richard Gere tekee yhden kuuluisimmista roolitöistään omahyväisenä ja helppoon elämään tottuneena rakkauden ammattilaisena. Ohjaaja Paul Schrader on innostunut visuaalisesta tyylittelystä. Siitä syntyy kaunis ja surullinen yleistunnelma. Kyse ei loppujen lopuksi ole seksistä, tai edes murhasta, vaan yksinäisyydestä.

Onni pyörii

TV1 klo 13.05–14.50

Musiikkipitoisesta elokuvasta Onni pyörii (1942) muistetaan yhä 33-vuotias Tauno Palo ja klassikkobiisi Väliaikainen.

Luunmurskaajat

TV5 klo 21.00–23.10

Vankilaan joutunut jenkkifutistähti (Adam Sandler) ryhtyy valmentamaan vankien tiimiä otteluun vartijoita vastaan. Vuoden 1974 pikkuklassikon uudelleenfilmatisointi (The Longest Yard, 2005) unohtaa kaiken, mikä teki alkuperäisestä elokuvasta merkittävän, eli järjen ja yhteiskunnallisuuden.

Marko Ahonen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.