Peter laittoi kimppakyytiryhmään ilmoituksen ja kyyditsi tunnissa kolme kiinnostunutta Tikkakoskelta Helsinkiin – "Onhan bussillakin matkustaminen kokemus, mutta..."

Facebookista tuttujen kimppakyytiryhmien ilmoitukset koskevat luultavasti useimmiten autolla liikuttavia matkoja. Mutta miltä kuulostaisi kimppakyyti pienlentokoneen kyydissä?

Maanantaina 10.6. siitä tuli totta, kun Peter Tähtisen ohjaama Constella Aviationin kone kaarsi tuulisena aamuna Tikkakoskelta kolmen Kimppakyyti Helsinki-Jyväskylä -ryhmästä löydetyn matkustajan kanssa pilvien päälle kohti Helsinkiä ja Malmin lentokenttää.

Kukaan matkustajakolmikosta ei kertomansa mukaan ollut aiemmin ollut pienkoneen kyydissä, eikä sen puoleen lentänyt Tikkakosken kentältä minnekään. Pientä jännitystä oli havaittavissa, kun Peter Tähtinen totesi olevan aika nousta koneen kyytiin.

– Asun Helsingissä ja tulin tänne moikkaamaan vanhempia viikonlopuksi. Olisin muuten mennyt takaisin bussilla tai junalla, mutta nyt löytyi vähän kivempi ja kätevämpi kyyti, Anna Rantanen sanoi.

Kätevää totta tosiaan, pienkoneen matka Helsinkiin taittuu Tikkakoskelta Tähtisen mukaan vain hieman yli tunnissa.

Laura Lehti puolestaan oli menossa tapaamaan Helsinkiin kavereitaan ja serkkuaan.

– Olisin muutenkin ollut menossa sinne päin, mutta nyt tämän tilaisuuden myötä reissu tuli ehkä hieman nopeammin kuin olin aiemmin suunnitellut, Lehti sanoi nauraen.

Myös Otto Jämsenin matka olisi vienyt Helsinkiin kavereita tapaamaan joka tapauksessa.

– Onhan bussillakin matkustaminen omanlainen kokemuksensa, mutta arvelisin että tämä lentäminen on ainakin huomattavasti mukavampaa, Jämsen tuumi.

Koneen lentäjällä Peter Tähtisellä on esittää matkustajien jännitystä lieventäviä meriittejä. Miehellä on kertynyt lentotunteja 40 vuoden ajalta yli 7000, 35:ssä eri maassa. Vuodesta 2016 lähtien hän on toiminut myös lennonopettajana, ja onpa Tähtinen myös Suomen Ilmailuliitto Ry:n hallituksen jäsen sekä Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Tähtinen lentää Tikkakoski–Malmi-väliä kertomansa mukaan työasioiden tiimoilta kesäaikana jopa viikottain. Kimppakyydit lentokoneella eivät sinänsä ole Tähtiselle uusi kokemus. Hän kertoo, että ilmailualan ammattilaisten ja harrastajien kesken on jaettu tietoa kimppakyytimahdollisuuksista ilmailufoorumeilla jo vuosikymmenen ajan.

– Eräs lento-oppilaani vinkkasi, että voisin laittaa ilmoituksen tällä kertaa ihan julkiselle palstalle. Sehän on vain mukavaa saada juttuseuraa matkalle, Tähtinen kertoi.

 

Tähtinen kertoi hänellä olevan erään projektin vuoksi runsaastikin käyntiä Helsinkiin. Ilmaista pienkonekyyditystä voisi olla tarjolla kerran viikossa siis koko kesän ajan.

– Mikäs siinä, jos ihmiset haluavat mukaan kyytiin, niin kyllä minä heille kyydin tarjoan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .