Pettävällä jäällä -biisillä vieraileva artisti fanitti Olli Lindholmia teinitytöstä

Jyväskylässä asunut ja vaikuttanut Annika Eklund myös kiersi Yö-yhtyeen kanssa.

Yö-yhtyeen Olli Lindholmin yllättävä poismeno järkytti suuresti laulaja Annika Eklundia, joka ehti olla mukana usealla Yön kiertueella. Yhteistyö sai alkunsa 2003, jolloin Eklund levytti coverin Yön kappaleesta Särkyvää.

– Olli sattui kuulemaan sen radiosta ja kutsui minut vieraileman Yön konserttiin Jyväskylä Paviljongin lavalle. Se oli aivan upeaa! Olen fanittanut Yötä teinitytöstä, joten oli mieletöntä päästä laulamaan Särkyvää ihailemani bändin kanssa samalla lavalla.

Kemiat kävivät yksiin, joten Eklund ja Lindholm tekivät dueton Pettävällä jäällä, joka julkaistiin Yön albumilla Kuolematon. Laulusta ovat tehneet oman versionsa myös Suvi Teräsniska sekä laulun säveltänyt ja sanoittanut Juha Tapio itse.

– Olin mukana myös Yön Kuolematon-kiertueella 2005. Kun Yö-yhtye juhlisti 30-vuotista taivaltaan 2011, Olli kutsui minut siihenkin. Esiinnyimme yhdessä Hartwall Arenalla. Niin hirveästi on ihania muistoja hänestä.

Enää viime vuosina Eklund ja Lindholm eivät olleet yhteyksissä.

– Olen aina katsonut häntä hieman ylöspäin, niin ehkä hän sen vuoksi jäi minulle hieman etäiseksi. Se johtui omasta epävarmuudestani, sillä olen pohjimmiltani aika ujo. Olli jää joka tapauksessa mieleeni vahvana ihmisenä. Hän oli iso persoona, joka huomattiin kun hän astui huoneeseen, oli hän sitten hyvällä tai huonolla tuulella. Minulle Olli oli aina tosi ystävällinen. Minulle jäi sellainen tunne, että hänkin piti minusta.

Annika Eklund ehti vaikuttaa Jyväskylässä seitsemän vuotta 1990-luvun lopusta. Nyt hän asuu Sipoossa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .